HUS ehdottaa neljää keskeistä korjausta sote-rahoitusmalliin

Suomi käyttää huomattavan paljon vähemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuin muut Pohjoismaat. Suomessa terveydenhuollon julkinen rahoitus on 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun se esimerkiksi Ruotsissa on 9,3 prosenttia.

Sote-uudistus ei korjaa tätä perusongelmaa. Päinvastoin se vähentää palvelujärjestelmän resursseja entisestään. Lakiehdotuksen liitemateriaalin mukaan Uudellamaalla olisi vuonna 2029 käytettävissä 230 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2020.

HUSin arvio rahoituksen supistumisesta koko Uudenmaan soten osalta on kuitenkin noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. HUS-yhtymän osalta se tarkoittaisi yhteensä yli 100 milj. euroa vuodessa, mikä vastaa 1 500 henkilötyövuotta.

HUS ehdottaa sote-uudistuksen rahoituspohjaan seuraavat muutokset:

1. Sairausluokkia lisätään ja laajennetaan niin, että mukaan lasketaan todelliset isoja kustannuksia aiheuttavat sairaudet tilastollisten sairauksien aiheuttamien kustannusten lisäksi.
2. Tarvekertoimissa huomioidaan nykyistä paremmin alueiden erityispiirteitä, kuten esimerkiksi väestön ja kustannustason muutoksista tai maahanmuutosta aiheutuvia kustannustekijöitä.
3. Käytettyjen keskimääräisten kustannusten sijaan käytetään alueellisia kustannuksia siten, että tehokkuudesta riippumattomat kustannuserot tulevat huomioiduksi.
4. Opetusta ja tutkimusta koskeva rahoitus irrotetaan tarvevakiointikertoimilla jaettavasta rahoituksesta omaksi erillisrahoituksekseen.                                             

Tarpeeseen pohjautuva rahanjakomalli on tavoitteena hyvä ja oikeudenmukainen, mutta esitetty malli ei täytä näitä kriteerejä. Sote-palvelujen rahanjako perustuu lähes 80 prosenttisesti THL:n tarvevakiointimalliin, joten pienikin virhe mallissa johtaa perusteettomaan rahanjakoon.

Tarvevakiointimallissa ei ole huomioitu kaikkia sairauksia, joiden hoidosta syntyy todellisuudessa merkittäviä kustannuksia. Näin kustannukset näyttävät todellista alhaisemmilta eikä tuleva sote-rahoitus riittäisi niiden kattamiseen. Muun muassa koronavirusepidemian kaltaisia kustannuksia ei huomioitaisi lainkaan.

HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen kuvaa mallin ongelmaa esimerkin avulla: ”75-vuotias Pirkko sairastaa sydänsairautta, jonka nykyaikainen hyvä hoito edellyttäisi läppävian korjausta. Se maksaa yhteiskunnalle 25 000 euroa. Tarvekertoimen laskukaava ei kuitenkaan ota huomioon läppävikadiagnoosia, koska se puuttuu tarvekertoimen laskennan perusteista. Hoidon kustannuksia ei siten huomioida rahoituksen jakoa määrittävissä kertoimissa. Tämä kannustaa pahimmillaan vaikuttavampien mutta kalliiden hoitojen välttämiseen. Pirkon hoitoa saatetaan sinnitellä halvemmalla lääkehoidolla rahoitusvajeen vuoksi.”

HUSin mukaan hyvinvointialueiden tarvekertoimien pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa. Nykyisellään malli vaarantaa uusmaalaisten yhdenvertaisuuden. Pahimmillaan uusmaalaisten verot nousevat, mutta palvelut huononevat. Tarvevakiointimalli vääristää kannustimia ja ohjaten kansalaisia saatavuuden ja laadun heiketessä vähitellen eriarvoisesti vakuutusten piiriin.