Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 4.1.2021 11.28

FINENTRY-palvelu opastaa Suomeen matkustavia pandemian aikana

FINENTRY.fi-palvelu otetaan käyttöön Helsingin satamissa sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä 7.1.2021. Palvelun avulla Suomeen matkaa suunnitteleva saa ajankohtaiset toimintaohjeet sekä tilannekohtaisen ohjauksen koronanäytteenottoon. 

FINENTRY-palvelussa maahantulija voi kartoittaa jo ennen matkaa tai matkan aikana Suomeen matkustamisen toimintaohjeita, varata ajan Suomessa tehtävään koronavirustestiin, saada tekstiviestillä ohjeet testiin saapumiseen sekä koronavirustestin tuloksen.  

Suomen viranomaisten ohjeiden mukaan päivittyvä palvelu sujuvoittaaajantasaisten ohjeiden saamista sekä niiden päivittämistä useille eri kielille. Palvelu ovat saatavilla ensi vaiheessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä vaiheittain useilla muilla kielillä. Matkapuhelimessa sekä selaimessa toimivan palvelun käyttö on vapaaehtoista ja maksutonta. 

”FINENTRY-palvelu ohjaa toimenpiteisiin ja tarvittaessa koronatestiin lähtömaan ja yksilöllisen kartoituksen mukaisesti”, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen HUSista. 

FINENTRY-palvelu huomioi erilaiset matkustajaryhmät, kuten ulkomailta Suomeen palaavat suomalaiset sekä työn, opiskeluntai muun syynvuoksi Suomeen saapuvatmatkustajatFINENTRY- palvelun käyttöönotto ei vaikuta maahantuloon kohdistuviin matkustusrajoituksiin, joita rajanylityspaikoilla valvovat rajatarkastusviranomaiset.  

”Palvelu nopeuttaa rajanylityspaikoilla ja maahantulopisteissäasiointia ja samalla säästyy ammattilaisten resurssejaterveysneuvonnassa sekä koronanäytteenottoon ohjauksessa. Palvelu otetaan käyttööensimmäiseksi 7.1.2021 Helsingin satamissa ja Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta toivomme sen käyttöönottoa myös muualla Suomessa eri maahantulopisteissä”, kertoo hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä HUSista. 

FINENTRY.fi:n jatkosuunnitelmat    

Palvelu on suunniteltu yhteistyössä terveys- ja turvallisuusviranomaisten sekä liikennöitsijöiden kanssa. Palvelun teknisenä tuottajana toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. 

Palvelu otetaan käyttöön ensimmäiseksi Uudellamaalla, mutta palvelu sisältää ohjeistuksen myös muualle Suomeen matkustaville tai muissa Suomen rajanylityspisteissä asioivillePalvelua käyttöönottaville sairaanhoitopiireille, rajanylityspaikoillatoimijoille sekä liikennöitsijöille on tuotettu perehdytys- ja viestintämateriaalit. 

FINENTRY-palvelun kehitystä on ohjannut maahantulijoiden koronatestauksen koordinointiryhmä, johon kuuluvat edustajat seuraavilta tahoilta: HUS, Helsinki, Vantaa, THL, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Tulli, Traficom, Rajavartiolaitos, Eksote ja Kymsote.  

 
Lisätietoa: 

www.finentry.fi 

 

Suomeen matkustamisen rajoituksista:  

www.raja.fi/korona-info 

www.raja.fi/rajaliikenne-ohjeet-korona 

Sähköposti: finentry@hus.fi 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.