Erikoistuvien lääkärien koulutuksen ytimessä tuki, ohjaus ja palaute
Asiasanat:Korva-, nenä- ja kurkkutautien linjalla erikoislääkärikoulutusta seurataan järjestelmällisesti ja säännöllisesti. Koulutuksessa keskeistä on tavoitteellinen oppiminen, jossa korostuvat palautteen anto ja koulutuskeskustelut.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien kouluttajalääkäri Anu Laulajainen-Hongisto ja koulutuksesta vastaava professori Antti Mäkitie.
Korva-, nenä- ja kurkkutautien linjalla erikoistuvien lääkärien koulutusta on kehitetty aktiivisesti jo usean vuoden ajan. Vuonna 2017 erikoislääkäreille ja erikoistuville lääkäreille teetettiin kysely, johon he saivat listata haasteita ja kehittämisalueita. Vastauksissa nousivat esiin työmäärän kasvu, suoritevaatimukset, vaikutusmahdollisuudet sekä konsultaatiotoiminnan kehittäminen.
Vuoropuhelua ja konsultaatiotoimintaa
Kehittämiskohteiden eteen on tehty vuosien aikana uudistuksia. Erityisesti erikoistumisen alkuvaiheeseen on sijoitettu enemmän ohjausta ja palautteenantoa.
“Olemme satsanneet paljon koulutuksen alkuvaiheeseen. Uuden erikoistuvan kanssa käydään puoli vuotta kestävän koejakson aikana aloitus-, puoliväli- ja loppukeskustelu. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään koulutuskeskustelu ja kerran vuodessa kehityskeskustelu. Lisäksi erikoistuvat saavat ja antavat palautetta kirjallisesti koulutuskierron eri vaiheissa”, korva-, nenä- ja kurkkutautien koulutuksesta vastaava professori Antti Mäkitie kertoo.
Keskeistä korva-, nenä- ja kurkkutautien linjalla on ollut myös erikoistuvien lääkärien koulutuksen konsultaatiotoiminnan kehittäminen: erikoislääkärit ovat paremmin konsultoitavissa, ja heiltä voi kysyä neuvoa ja ohjausta matalammalla kynnyksellä.
Kouluttajalääkäri suunnittelee ja seuraa
Anu Laulajainen-Hongisto aloitti korva-, nenä- ja kurkkutautien kouluttajalääkärinä vuoden alussa. Kouluttajalääkärien nimeäminen on myös osa erikoislääkärikoulutuksen laadun parantamista. Kouluttajalääkärin tehtävänä on erikoistuvien koulutuksen suunnittelu ja seuranta sekä osaamisperustaisen koulutuksen käytännön toteutuksen edistäminen.
Kouluttajalääkäri osallistuu erikoistuvien lääkäreiden ohjaukseen ja osaamisen arviointiin sekä seuraa osaamistavoitteiden toteutumista erikoistumiskoulutusjakson aikana.
“Olemme perustaneet erikoistuville oman Teams-kanavan, joka auttaa koulutuksen suunnittelussa ja seurannassa. Kanavan kautta erikoistuva saa suoraan palautetta ja arviointia osaamisen tasosta", Laulajainen-Hongisto kertoo.
Teksti: Karoliina Koski
Kuva: Mikko Hinkkanen
Erikoistuvana lääkärinä HUSissa
HUSissa erikoistuvien lääkäreiden ohjausta kehitetään jatkuvasti. Tässä juttusarjassa esittelemme parannuksia, joita yksiköt ovat tehneet erikoistuvien lääkäreiden työoloihin ja koulutukseen.