Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 20.11.2020 15.26

Epidemian leviämisvaihe toi uusia suosituksia ja rajoituksia – HUSissa on meneillään noin 60 koronavirukseen liittyvää lääketieteellistä tutkimusta

Asiasanat:
  • koronavirus
  • korona
  • tutkimus

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä antoi uusia suosituksia ja rajoituksia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tartuntamäärät kasvavat tällä hetkellä Uudellamaalla. Koronavirukseen liittyvä tutkimus on HUSissa erittäin aktiivista ja esimerkiksi palvelujärjestelmän kehittämistä hyödyttävää tutkimusta tehdään paljon.

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi eilen kokouksessaan, että pääkaupunkiseutu on leviämisvaiheessa, mutta muu Uusimaa edelleen kiihtymisvaiheessa. Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä esittää kunnille ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uusia suosituksia ja rajoituksia, joilla pyritään hillitsemään epidemian leviämistä. 

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt toistaiseksi pienenä. Potilaiden määrä HUSin ja kaupunkien sairaaloissa kuitenkin on ollut nousussa. Tältä osin leviämisvaiheen kriteeri ei täyty. ”Viikoittaisten positiivisten testitulosten määrä on noussut, mikä on erityisen huolestuttava merkki”, kertoi johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSin koronavirusinfossa

Alakoulujen ja päiväkotien henkilökunnalle, taksikuskeille ja matkustajille maskisuositus

Aiemmat rajoitukset ja suositukset pysyvät voimassa. Niiden lisäksi tulee uusia suosituksia ja rajoituksia. 

Suositus yksityistilaisuuksien enimmäishenkilömääräksi on 10. Kolmen viikon ajan yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä rajoitetaan 20:een. Aikuisten, yli 20-vuotiaiden, ryhmäharrastustoiminta keskeytetään kolmeksi viikoksi. Julkisten tilojen asiakasmäärä puolitetaan. 

Etätyön suosimisen ja kasvomaskin käytön lisäksi työpaikoille suositellaan ruokailujen ja taukotiloissa oleskelun porrastamista. 

Alakoulujen ja päiväkotien henkilökunnalle suositellaan kasvomaskin tai visiirin käyttöä. Kasvomaskin käyttöä suositellaan myös yläkoulujen oppilaille sekä takseihin kuljettajille ja matkustajille. 

Ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa antavien yksiköiden vierailuohjeet ja henkilökunnan suojainkäytännöt käydään läpi ja ohjeiden noudattamiseen kiinnitetään huomiota.
Päätökset uusista rajoituksista ja suosituksista tullaan tekemään yleisötilaisuuksien osalta Aluehallintovirastossa. Muilta osin tarvittavat päätökset tehdään kunnissa.
”Koko testausprosessi menee läpi alle vuorokaudessa, joten koronavirustestissä kannattaa käydä. Nyt kannattaa tsempata, jotta pystyisimme rajoituksia keventämään joulun ajaksi”, Mäkijärvi kehottaa.

Koronavirusepidemia vauhditti tutkimustoimintaa

Koronakevät vauhditti tutkimustoimintaa HUSissa, jossa on tällä hetkellä meneillään noin 60 koronavirustutkimusta, kertoi HUSin tutkimusjohtaja, professori Anne Pitkäranta.  

”Osa tutkimuksista liittyy potilaiden hoitoon ja diagnostiikkaan, osassa tutkitaan henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvointia ja selviytymistä. Sitten on palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan toiminnan kehittymiseen ja kehittämiseen liittyviä tutkimuksia”, Pitkäranta luettelee.

HUS osallistuu kahteen laajaan kansainväliseen koronavirustutkimukseen. Toinen on EU:n ja WHO:n tukemaan REMAP-CAP-tutkimus, jossa tutkitaan biologisten tulehduslääkkeitä koronavirusinfektion hoidossa. Toinen laaja yhteistutkimus on WHO:n tukema hanke SOLIDARITY Finland. 

Henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvointia selvittäneistä tutkimuksista on saatu jo ensimmäisiä tuloksia. Henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvointi on tärkeä asia ja sitä tulee seurata jatkossakin. HUSin työterveyshuolto, työsuojelu ja psykiatria ovat kehittäneet henkilöstön jaksamisen neliportaisen tuen. 

Sen lisäksi, että tutkimuksissa etsitään uusia lääkkeitä ja keinoja diagnosointiin, tehdään paljon myös tutkimusta, joka hyödyttää palvelujärjestelmän kehittämistä jatkossa, Pitkäranta totesi. 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.