Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 11.12.2020 12:53

Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen käynnistyy Suomessa

Asiasanat:
  • Husari
  • artikkeli
  • elinluovutus

Pitkälle edenneessä elinten vajaatoiminnassa elinsiirto on ennusteen ja elämänlaadun kannalta paras hoito. Elinluovuttajista on kuitenkin jatkuva pula.

Anna-Maria Koivusalo, Marko Lempinen ja Arno Nordin

Anna-Maria Koivusalo, Marko Lempinen ja elinsiirto- ja maksakirurgian ylilääkäri Arno Nordin toivovat avointa keskustelua DCD-toiminnasta.

Aivokuolleiden elinluovuttajien määrä ei riitä kattamaan tarvittavien elinsiirteiden määrää. Tästä syystä useissa maissa on otettu käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen eli Donation After Circulatory Death (DCD) -toiminta. Nyt DCD-toiminta käynnistyy myös Suomessa. 

”DCD-toimintaa on valmisteltu HUSissa vuoden 2019 alusta”, elinsiirto- ja maksakirurgian osastonylilääkäri Marko Lempinen ja valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Anna-Maria Koivusalo kertovat.

Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen voi tulla kyseeseen, jos vaikeasta aivovauriosta kärsivän potilaan tila ei etene aivokuolemaan, mutta potilaalla ei ole paranemisedellytyksiä. Tällainen potilas voi olla elinluovuttaja verenkierron pysähtymisen jälkeen, mikäli hän ei ole elinikänään vastustanut elinluovutusta. Tällöin luovutaan ennusteettomasta tehohoidosta, siirrytään hyvään loppuvaiheen saattohoitoon ja hänelle taataan arvokas kuolema.  

DCD toimintaa tukemaan on perustettu kansallinen työryhmä. On myös selvitetty, ettei lainsäädännöllisiä esteitä toiminnalle ole, ja että toiminta on eettisesti perusteltua. 

”DCD-toiminta on suunniteltu aloitettavaksi munuaisensiirroilla. Jatkossa, kun toiminta vakiintuu, voimme mahdollisesti siirtää myös maksoja, keuhkoja, haimoja ja jopa sydämiä”, Lempinen kertoo.

Elinluovutus ei ole hoidosta luopumisen syy

DCD-toiminta ei nopeuta potilaan kuolemaa eikä aiheuta kärsimystä potilaalle. Halutessaan läheiset saavat olla läsnä hoidosta luopumisesta aina luovutusleikkaukseen asti. 

Hoidosta luopuminen ja siirtyminen saattohoitoon tapahtuu normaalin tehohoitokäytännön mukaan. Kuoleman tulee tapahtua tietyn ajan puitteissa, esimerkiksi munuaisensiirrossa raja on kolme tuntia. Jos näin ei tapahdu, jatketaan hyvää saattohoitoa ilman elinluovutusta. 

”Elinluovutus ei ole missään nimessä hoidosta luopumisen syy. Päätökset hoidosta luopumisesta ja elinluovutuksen mahdollisuudesta ovat aina erillisiä päätöksiä. Elinsiirtokirurgit eivät saa osallistua päätöksentekoon hoidosta luopumisessa. Se päätös tehdään puhtaasti lääketieteellisin perustein, hoitavien lääkäreiden toimesta ja moniammatillisesti”, Koivusalo korostaa. 

DCD-toiminta lisää luovuttajien määrää

Siirtolistalla on yhä enemmän ja yhä vanhempia potilaita odottamassa elinsiirtoa. Mitä enemmän luovuttajia on, sitä enemmän siirtoja voidaan tehdä. Esimerkiksi munuaissiirtoa odottaa tällä hetkellä 450 henkilöä ja dialyysihoidoissa on yli 2000 henkilöä. Kaikki potilaat, jotka ovat dialyysissä eivät kuitenkaan sovellu munuaissiirtoon. 

Vuonna 2019 voimaan tullut lakimuutos elinluovutuksesta eläviltä luovuttajilta, on mahdollistanut altruistiset luovutukset ystävältä toiselle sekä anonyymit elinluovutukset. Tämäkään ei riitä kattamaan riittävää määrää munuaissiirrännäisiä.

”Elinluovutus aivokuoleman jälkeen on ensisijainen vaihtoehto siirrettävien elinten saamiseksi. DCD-toiminnalla voidaan kuitenkin lisätä kuolleiden luovuttajien määrää”, Lempinen kertoo.

Maissa, joissa toiminta on jo käytössä, DCD-luovuttajien määrä on noin 20-40 prosenttia kuolleiden elinluovuttajien vuosittaisesta määrästä.

Tällä hetkellä ajankohtaista on tehohoitolääkärien, tehohoitajien sekä leikkaussalihenkilökunnan kouluttaminen. Avoin keskustelu aiheesta on toivottavaa. 

”Vastaamme kaikkiin kysymyksiin ja kommentteihin sekä tulemme mielellämme kertomaan toiminnasta lisää henkilökunnalle”, Koivusalo sanoo.  

Teksti: Lotta Laine
Kuva: Heli Kurimo

Husari 6/2020