Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 7.12.2021 09.57

Asiat ratkeavat yhteistyöllä

Asiasanat:
  • Husari
  • valtuusto
  • hallitus

HUSin uusi valtuusto ja hallitus ovat aloittaneet työnsä tänä syksynä. Näiden kahden keskeisen poliittisesti valitun elimen työ vaikuttaa kaikkien huslaisten työhön, vaikka päätökset eivät suoraan näy yksittäisessä potilaskohtaamisessa.

Valtuuston puheenjohtaja Maaret Liane ja hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava

Maaret Laine ja Risto Rautava uskovat, että tiiviillä yhteistyöllä saadaan aikaan hyviä päätöksiä.

Ylintä päätösvaltaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä käyttää nykyisellään valtuusto, johon valitaan 55 jäsentä 24 jäsenkunnasta. Myös Helsingin yliopistolla on valtuustossa edustus. Tilanne muuttuu, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat sote-uudistuksen myötä 1.1.2023.

Valtuusto puolestaan valitsee sairaanhoitopiiriä johtavan hallituksen. Lisäksi Helsingin yliopisto nimeää hallitukseen kaksi jäsentä. Valtuusto kokoontuu kahdesti vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Hallitus kokoontuu noin kerran kuussa.

Pyysimme tuoreita valtuuston ja hallituksen puheenjohtajia kertomaan hiukan itsestään ja ajatuksistaan hallintotyön alkaessa.

Maaret Laine (sd.) HUSin valtuuston puheenjohtaja

”Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, ihmisten ja kuntalaisten asioiden hoitamisesta. Solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus ovat mielestäni tärkeimpiä johtolankoja politiikan tekemisessä.  Viestintä ja tiivis yhteistyö luovat hyviä päätöksiä. 

Olen vanha huslainen. Toimin noin seitsemän vuotta Lohjan nuorisopsykiatrisen poliklinikan psykologina. Minua kiinnostaa sosiaali- ja terveyshallintotiede ja opiskelen Itä-Suomen yliopiston maisteriohjelmassa. 

Kuntapuolen politiikassa yhteisenä onnistumisena pidän sitä, että Lohjan kaupungissa päihde- ja mielenterveystyön fyysinen sijainti yhdistettiin. Toiminta siirtyi keskeiselle paikalle Tynninharjun HUSin yksikön yhteyteen synergiaedun saamiseksi. 

Kuntapolitiikan vuosina olen toiminut perusturva- ja sotelautakuntien puheenjohtajana. Sitä kautta ymmärrys sote-alaan on vahva ja koen sen tukevan valtuustotyötä HUSissa. 

Maailma ja Suomi sekä palvelujärjestelmämme ja työelämä ovat aina olleet täynnä muutoksia ja nyt tulee sote. Tavoite on, että HUS säilyy yhtenä maailman parhaimmista erikoissairaanhoidon palveluntuottajista. Kysymysmerkkejä on vielä paljon, näistä yhtenä tärkeänä HUSin rahoitus. Ajattelen, että yhteistyöllä asiat ratkeavat ja poliittinen keulinta ei sovi tähän. 

Henkilöstön suunnasta tuleva viestintä on tärkeää. Mitä tapahtuu ruohonjuuritasolla? Toivoisin tiedon yltävän valtuustoon asti. Henkilöstöpulan ja jaksamisen haasteet ovat isoja ratkaistavia asioita.”

Maaret Laine, HUSin valtuuston puheenjohtaja, Lohjan kaupunginvaltuutettu, psykologi

  • Lapsuuden haaveammatti? Opettaja, nuorena haaveilin tehtävistä YK:ssa tai Unicefissa. 
  • Vapaa-aikana? Kuskaan lapsia harrastuksiin, lenkitän koiraa, neulon, luen ja teen sudokuja.
  • Ketä ihailet? Monia ihmisiä, lähelläni ja kauempana, joitain jo edesmenneitä. 
  • Salainen pahe? Ei taida olla mitään salaista. Yksi pahe on jättää lukematta uusien teknisten laitteiden käyttöohjeet. Se kostautuu lähes joka kerta. 
  • Mitä pelkäät? Itsekkyyden ja ahneuden lisääntymistä sekä solidaarisuuden ja inhimillisyyden vähenemistä.   

Risto Rautava (kok.) HUSin hallituksen puheenjohtaja

”Kiinnostus politiikkaan syntyi jo koululaisena. Lapsuuden perheessäni on aina arvostettu yhteiskunnallisten asioiden hoitamista. Upseeriuran jälkeen palasinkin politiikkaan 90-luvun lopulla.

Kuntapolitiikassa huomasin, että asioihin pystyy vaikuttamaan. Yksin ei saa paljon aikaan, yhteistyö ja asioihin perehtyminen ovat tärkeitä. Tuon mukanani hallitusalan kokemusta. Terveydenhuollon laajaa ymmärrystä ja osaamista tiedän talon sisältä löytyvän valtavasti. 

Yhteistyön merkitystä HUSin hallitustyöskentelyssä pidän erittäin tärkeänä. Poliittisen päätöksenteon tehtävä ei kuitenkaan ole puuttua kliiniseen hoitoon. Hallituksen tehtävä on luoda mahdollisuuksia terveydenhuollon henkilöstölle toimia mahdollisimman hyvin sisältäen resurssit, kunnolliset tilat ja laitteet. 

Ajattelen, että uudella hallituksella on kaksi asiaa, joihin on panostettava: henkilöstöasiat sekä sote-uudistus. Näen paljon mahdollisuuksia tässä muutostilanteessa. Minusta esimerkiksi olemassa olevia HUSin volyymin tuomia etuja ei pidä hukata uudistuksen yhteydessä. Eri toimijoiden roolien on oltava selkeitä, on tiedettävä mitä tehdään HUS-yhtymässä, mitä hyvinvointialueilla ja Helsingissä. Mielestäni HUSin nykyinen strategia vaikuttaa hyvältä, mutta kaikkien strategioiden konkretisointi on tärkeää. Hienoa, että potilas ja hänen hoitonsa ovat vahvasti esillä.”

Risto Rautava, HUSin hallituksen puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu, asiantuntijayrittäjä, komentaja evp.

  • Lapsuuden haaveammatti? Opettaja. Lähisuvussani oli paljon opettajia, isä, isovanhempani, tätini ja setäni.
  • Vapaa-aikana? Kävelylenkit Ilta ja Valo villakoirien kanssa. Vaimoni kannusti hankkimaan älykellon askelmittarilla.
  • Ketä ihailet? Kohde välillä muuttuu. Olen saanut tutustua esimerkiksi HUSin koronaan liittyviä asioita hoitavaan henkilöstöön ja tunnen heitä kohtaan ihailua. Toivon heidän kokevan itsensä arvostetuiksi.
  • Salainen pahe? Lakritsi ja James Bond -elokuvat, joita voin katsoa uudelleen ja uudelleen.
  • Mitä pelkäät? Kyseessä ei ole suoraan pelko, mutta ajatuksissani läsnä on usein omien läheisten hyvinvointi.

Teksti: Hanna Raijas-Turva
Kuva: Matti Snellman

Husari 4/2021