Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 23.4.2021 16.23

Apotti vaiheittain käyttöön HUS Diagnostiikkakeskuksessa

Asiasanat:
  • Apotti
  • HUS Diagnostiikkakeskus

HUS Diagnostiikkakeskuksen kuvantamistoimintojen Apotti-käyttöönotto jaetaan kahteen osaan. Ensimmäinen tehdään suunnitellusti 24.4. Pienempi käyttöönotto tapahtuu myöhemmin toukokuussa.

Huomenna, lauantaina 24.4. Apotin käyttäjiksi siirtyy 1 750 HUS Diagnostiikkakeskuksen kuvantamistoimintojen työntekijää. Apotti tulee siten käyttöön suurimpaan osaan kuvantamistoimintojen eli radiologian palveluista, joita ovat esimerkiksi röntgen- ja ultraäänitutkimukset. 

Apotin käyttöönoton myötä potilaiden itse tekemät ajanvaraukset siirtyvät Maisa-potilaspalveluun 26.4. alkaen. Ajanvaraus vaatii aina kuvantamispyynnön tai -lähetteen. Maisa-potilaspalvelu löytyy osoitteesta www.maisa.fi. Maisaa voivat käyttää kaikki Uudenmaan alueen kuntien asiakkaat, joille on tehty HUSiin kuvantamispyyntö tai -lähete omalta terveysasemalta.  

Perusröntgentutkimuksiin, kuten luuston ja keuhkojen kuvantamiseen, voi edelleen tulla ilman ajanvarausta. 

Käyttöönoton toinen, pienempi osa tapahtuu toukokuun aikana. Vaiheistamisen syynä ovat viime hetkellä ilmenneet ongelmat, jotka havaittiin kuntien ja HUS Diagnostiikkakeskuksen kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen (KFI) sekä kliinisen neurofysiologian (KNF) yksiköiden kuvantamistoimintojen välisen tiedonsiirron järjestelmissä.  Yksiköissä on noin 250 käyttäjää HUS Diagnostiikkakeskuksen kaikkiaan 2 000 Apotti-käyttäjästä. 

HUS Diagnostiikkakeskuksen käyttöönoton vaiheistaminen ei vaikuta Apotin muuhun käyttöönottoon. Apotti-järjestelmä otetaan suunnitellusti käyttöön 24.4. Helsingin, Kauniaisten ja Keravan terveydenhuollossa, kotihoidossa, iäkkäiden palveluissa ja päihdehuollossa. Käyttöönotto koskee noin 15 000:ta Helsingin, Kauniaisten ja Keravan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijää. 

 

Taustaa  

HUSissa on käynnissä laaja potilas- ja asiakastiedon hallintaa koskeva toiminnanuudistus. Uusi, yhdenmukaisempi tapa kirjata ja hyödyntää tietoa parantaa laatua ja vahvistaa potilasturvallisuutta. Merkittävän kehityshankkeen mahdollistaa siirtyminen uuteen Apotti-potilastietojärjestelmään kaikissa HUSin yksiköissä kevääseen 2021 mennessä. Apotin myötä HUSin asiakkaille on avautunut myös uusi sähköisen asioinnin potilaspalvelu,  Maisa.  

Apotti-järjestelmä on otettu HUSissa käyttöön kolmessa eri vaiheessa: marraskuussa 2018, helmikuussa 2020 ja lokakuussa 2020. HUS Kuvantaminen ottaa Apotti-järjestelmän käyttöön viimeisenä yksikkönä keväällä 2021.  

Maailmalla lähes 500 sairaalassa käytössä olevan Epic-pohjaisen järjestelmän toimittaa  HUSille  Oy Apotti Ab. 

 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.