Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 16.12.2020 14.55

Akuutissa erikoistuvien vanhin on osana johtoryhmää

Asiasanat:
  • erikoistumiskoulutus
  • parempi erikoistumiskoulutus
  • opetus

Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri Hanna Lieto on ollut vuoden verran mukana Akuutin johtoryhmässä. Idea on tuore ja Lieto onkin ensimmäinen erikoistuvien vanhin, joka on mukana Akuutin johtoryhmätyöskentelyssä.

lääkäri seiso maski päällä työtilassa

Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri Hanna Lieto työskentelee tällä hetkellä Jorvin yhteispäivystyksen murtumapolilla. Hänellä on vielä noin vuoden verran akuuttilääketieteen erikoislääkärin koulutusta jäljellä. ​

”On hienoa, että minut on otettu mukaan johtoryhmään. Siellä pääsen kuulemaan asioita eri näkökulmasta ja se on mielenkiintoista”, toteaa Lieto.

Vaikka erikoistuvilla lääkäreillä on kova työtahti, Lieto kertoo pyrkivänsä tapaamaan toimialajohtaja Maaret Castrénia myös kahden kesken. 

”Olenkin aina saanut häneltä aikaa, kun olen sitä tarvinnut. Näissä tapaamisissa olen kertonut hänelle erikoistuvien ajatuksia, toiveita ja kehittämisehdotuksia”, kertoo Lieto.

Toimialajohtaja Maaret Castrén näkee erikoistuvat tärkeänä osana koko HUSin tulevaisuutta.

”Erikoistuvat ovat osaltaan muovaamassa toimialamme kehitystä ja on tärkeää, että he voivat osallistua johtoryhmätyöskentelyyn osana koulutustaan, sillä osa heistä on todellakin tulevia johtajia. Me saamme heiltä myös arvokasta tietoa siitä, miten heidän tarpeensa voidaan ottaa huomioon toiminnassamme”, Castrén sanoo.

Lieto kertoo, että monet erikoistuvien asiat hoituvat suoraan jo työpaikalla lähiesimiesten kanssa.
 
”Meillä onkin todella kivat esimiehet ja saamme äänemme onneksi hyvin kuuluviin myös työyhteisössä ”, kertoo Lieto. 

 

Erikoistuvana lääkärinä HUSissa

HUSissa erikoistuvien ohjausta kehitetään jatkuvasti. Tässä juttusarjassa esittelemme parannuksia, joita yksiköt ovat erikoistuvien työoloihin ja koulutukseen tehneet.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.