Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 24.9.2021 08.51

Aivoriihi kokoaa neurologian lääkärit yhteen

Asiasanat:
  • parempi erikoistumiskoulutus
  • opetus
  • neurologia

Aivoriihi tarjoaa erikoistuville lääkäreille 1-2 kertaa vuodessa vaikutusmahdollisuuden neurologian erikoislääkärikoulutuksen toteutukseen Neurokeskuksessa. Riiheen kuuluvat kaikki HUSin Neurokeskuksen neurologian lääkärit.

Kaksi lääkäriä sairaalan käytävällä

Neurokeskuksen hallinnollinen erikoistuva lääkäri Tommi Heinonen ja ylilääkäri Tiina Sairanen ovat organisoineet kevään 2021 Aivoriihen, jossa sekä erikoistuvat lääkärit että erikoislääkärit yhdessä keskustelevat kehitysideoista.

Aivoriihiä on pidetty 2000-luvun alusta saakka ja vuodesta 2010 lähtien riihessä on muun muassa palkittu parhaan Talon Tavat -potilashoito-ohjeen koostanut erikoistuva lääkäri.

”Löysin arkistoistani vuonna 2006 hallinnollisena sairaalalääkärinä tekemäni Aivoriihen muistion, jossa erikoistuvien lääkäreiden ääni kuuluu vahvasti: sekä tutkimusvapaista, päivystyksistä että seniorituesta on keskusteltu. Potilashoitoa oli tuossa kokouksessa esitetty parannettavan mm. psyykkisen tuen varmentamisella”, neurologian linjajohtaja Tiina Sairanen taustoittaa.

”Vuodesta 2013 eteenpäin erikoistuvat päättivät palkita Vuoden neurologikouluttajan erikoislääkäreiden joukosta. Aivoriihessä avoin keskustelu on aina ollut tärkeää ja parannusehdotukset pyritään viemään käytäntöön aina kun se vain on omalla päätöksellämme mahdollista”, Sairanen jatkaa.

Neurokeskuksen hallinnollinen erikoistuva lääkäri Tommi Heinonen toimi kevätkaudella yhdessä Tiina Sairasen kanssa Aivoriihen organisoijana. Lisäksi Heinonen oli puheenjohtajana Pikkuaivoriihessä. Siinä erikoistuvat lääkärit koostavat etukäteen varsinaista riihtä varten asioita, joihin he ovat tyytyväisiä tai joita pitää kehittää.

Sisätauteihin erikoistuvien blokkimalli kiinnostaa

Tänä keväänä Aivoriihessä on käsitelty esimerkiksi Sisätaudit ja kuntoutus -tulosyksikön blokkimallia ja sen soveltamista neurologian erikoistuvien sijoituksien suunnittelussa.

”Erikoistuvat toivoivat, että toimintaa kehitetään blokkimallin suuntaan ja tätä suunnittelutyötä on jo lähdetty tekemään. Tarkoituksena on samalla asteittain siirtyä kohti erikoistumiskoulutuksen uudistuksen mukaista osaamisperusteisuutta”, Tommi Heinonen sanoo.

Tärkeää yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa syytä jatkaa

Osallistumisaktiivisuus on Aivoriihessä ollut selvästi parempi kuin strukturoiduissa kyselyissä, eli tilaisuuksille on olemassa selkeä tarve. Kehitettäväksi toivotut asiat voivat kuitenkin muodostua niin laajoiksi, että niiden käytännön toteuttaminen voi olla vaikeaa.

”Uusien kouluttajalääkärien yhteistyö johdon ja vaihtuvan hallinnollisen erikoistuvan lääkärin kanssa tulee varmasti jatkossa olemaan tärkeää kehitystyön kannalta”, Tommi Heinonen näkee.

Aiemmin jopa koko illan kestänyt Aivoriihi lyhentyi tänä keväänä koronan vuoksi muutaman tunnin Teams-sessioksi. Typistyneen ajan vuoksi tilaisuuteen ei olla saatu sovitettua siihen suunniteltua koulutuksellista osaa. Osanottajia oli silti linjoilla noin 50 ja etäkokous sujui hyvin.

”Toivon, että keskustelu säilyy avoimena ja osallistujamäärä isona. On tärkeää, että erikoistumiskoulutukseen liittyvä yhteistyö jatkuu Helsingin yliopiston ja neurologian välilllä. Tähän Aivoriihi antaa erinomaisen työkalun”, Tiina Sairanen sanoo.

Teksti: Timo Korpela
Kuva: Matti Snellman

 

Erikoistuvana lääkärinä HUSissa

HUSissa erikoistuvien lääkäreiden ohjausta kehitetään jatkuvasti. Tässä juttusarjassa esittelemme parannuksia, joita yksiköt ovat tehneet erikoistuvien lääkäreiden työoloihin ja koulutukseen.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.