50 vuotta elämää siirtomunuaisella

Anna Tainion munuaisensiirtoleikkauksesta on tänä vuonna kulunut tasan 50 vuotta. Siirtomunuainen toimii edelleen erinomaisesti ja Tainio voi hyvin. 

Tainio oli 22-vuotias, kun häneltä poistettiin kummatkin munuaiset. Yhden siirtomunuaisen hän sai kaksi vuotta nuoremmalta siskoltaan. Sisko kuoli vatsasyöpään neljä vuotta sitten. 

”Se on elämäni suurin murhe. Tuntui kuin olisi toinen puoli repäisty pois. Munuaiseeni särki silloin pitkään ja mietin, että jaksanko minä”, Tainio kertoo.  

151 kertaa hemodialyysissa

Koko lapsuusajan Tainio sairasteli paljon, sillä hänellä oli synnynnäinen munuaisten vajaatoiminta molemmissa munuaisissa. Perheessä oli seitsemän lasta eikä kouluterveydenhuolto toiminut yhtä systemaattisesti kuin nykypäivänä, joten asiaan ei kiinnitetty huomiota ennen kuin selkäsärky paheni kansalaiskoulussa. Tainio otettiin tällöin Lastenklinikalle sisään kolmeksi kuukaudeksi lääkityshoitoon. 

Lopullisesti asiaan kiinnitettiin huomiota vuonna 1969 kun Tainio sai hongkongilaisen influenssan ja hänelle nousi kova kuume. Siitä seurasi puolentoistavuoden hoitojakso Unioninkadulla, jossa siihen aikaan sijaitsi IV sisätautien klinikka ja dialyysiyksikkö. 

Tainio pääsi Unioninkadulla nopeasti dialyysiin, sillä hän oli valtavissa krampeissa ja taju meni vähän väliä. Tainio muistelee olleensa 151 kertaa hemodialyysissa. 

”Olin aina yödialyysissa, joka oli rankkaa minulle, sillä painoin vain 34 kiloa ja kone vei ylimääräisen nesteen parissa tunnissa pois. Verenpaineeni heitteli valtavasti ja oksensin aina kun dialyysi alkoi. Olin sen verran huonossa kunnossa, etten osannut ajatella tai pelätä mitään, mitä tapahtui. Se oli tavallaan pelastus. Olen aina ollut aika rohkea, hyvin supersinnikäs”, Tainio kertaa viidenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. 

Tainiolla on Unioninkadulta lämpimät muistot. Muut potilaat olivat mukavia, oli nuorempia ja vanhempia potilaita, lapsia ja aikuisia, ja osastolla oli turvallinen olo. Kaikki seurasivat läheltä toistensa vointia ja tsemppasivat tosiaan. Heillä oli myös hauskaa keskenään. Potilaat laittoivat huoneen usein kauniiksi ennen lääkäreiden kiertoa. Tainio kokee, ettei hänelle ole jäänyt vuosista mitään traumoja. 

”Sairaalassa en miettinyt yhtään tulevaisuutta, elin päivä kerrallaan. Vaikka olin nuori ja toinen jalka haudassa, niin elämänvoimaa oli paljon”, Tainio kertoo. 

Sisko pelasti elämän

Tainion omat munuaiset otettiin pois kuukautta ennen siirtoa. Tainion ja hänen siskonsa sopivuus oli A-match eli paras mahdollinen. Muut seitsemänlapsisen perheen sisaruksista eivät olleet elinluovutukseen sopivia. Tainion äiti oli jo kuollut ja lisäksi hän sairasti myös munuaistautia. 

Tainiolla ei ole omia lapsia. Hän kertoo, että siskon lapset ja lapsenlapset ovat hänelle läheisiä ja hän on kuin mummi siskon lapsenlapsille. Hän kokee voimakkaasti, että sisko pelasti hänen elämänsä.

Tainio käy nykyään HUSissa kontrolleissa kaksi kertaa vuodessa. Hänen laboratoriokoearvonsa ovat olleet hyviä. Vuosien varrella hän on kuitenkin tottunut tarkkailemaan omaa oloaan ja tietää heti, jos kaikki ei ole hyvin. Tainio on äärimmäisen tyytyväinen saamaansa hoitoon HUSissa ja valtavan kiitollinen lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa kohtaan. 

"Jokaisella on omat tragediansa, millä tavalla elämä menee eteenpäin. Joka päivä on paljon syytä kiitollisuuteen, se meidän pitäisi muistaa.”

Teksti: Lotta Laine
Kuva: Johanna Takala 

Husari 4/2020