Pikakäynnistys

Etusivu > Blogit > Lastensairaalablogi
 

 Pienten potilaiden parissa – blogikirjoituksia lastensairaalasta

 
MJH_4370.jpg

lokakuu 22
Uudet verkkosivut auttavat lasten seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamisessa

Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä on laadittu Lapset, seksuaalisuus ja hyväksikäyttö -verkkosivut, joilta löytyy tieteelliseen tutkimukseen ja käytännön ammatilliseen kokemukseen perustuvaa tietoa lasten seksuaalisesta kehityksestä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen kohtaamisesta. Lisäksi sivuilta löytyy vastauksia useisiin ammattilaisten kohtaamiin kysymyksiin lasten seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vastauksia löytyy esimerkiksi siihen miten toimia, jos lapsi on nähnyt pornoa tai voiko lapsen käytöksestä päätellä valehteleeko hän. Verkkosivujen tarkoituksena on tarjota luotettavaa ja kiihkotonta tietoa.

Netistä löytyy seksuaalisesta hyväksikäytöstä paljon harhaanjohtavaa ja jopa väärää tietoa. Esimerkiksi joillain sivuilla on pitkiä oirelistoja, joiden perusteella kehotetaan arvioimaan onko lapsi joutunut hyväksikäytetyksi. Listoissa mainitaan muun muassa, että kiukuttelu ruokapöydässä tai nukahtamisvaikeudet saattavat kertoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Totuus kuitenkin on, että hyväksikäyttökokemusta on mahdotonta päätellä pelkästään lapsen käytöksen perusteella.
 
Ammattilaisilla velvollisuus ilmoittaa poliisille epäilystä

Lastensairaalassa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat työssään tilanteita, joissa epäillään lapsen joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Kaikki HUS:ssa työskentelevät ovat velvollisia ilmoittamaan poliisille, jos heillä työssään ilmi tulleiden seikkojen vuoksi herää epäilys, että lapsi on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. 

Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö auttaa poliisia lasten seksuaalisen hyväksikäytön epäilyiden selvittämisessä ja varmistaa sen, että näissä tilanteissa lapsi ja perhe saavat tarvitsemansa tuen. Sekä vanhempia että lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia auttaa hyväksikäytön kohtaamisessa oikean ja selkeän tiedon saaminen ilmiöstä, oikeusprosessista ja siitä miten toimia, kun epäily herää.
 
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö vähentynyt – ilmoitukset lisääntyneet

Poliisille tehdyt ilmoitukset epäillyistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä ovat lisääntyneet tasaisesti viime vuosina. Lisäksi aihetta käsitellään aiempaa enemmän mediassa. Syntyy herkästi mielikuva, että lapset ovat aiempaa suuremmassa vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi. Totuus on Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan päinvastainen. 1980-lopulta lähtien lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 1988 yhdeksäsluokkalaisista 12 % kertoi, että heillä on seksuaalikokemuksia vähintään viisi vuotta vanhemman henkilön kanssa, vuonna 2013 vastaavista kokemuksista kertoi enää 4 % yhdeksäsluokkalaisista.
 
Lisääntyneet ilmoitukset näyttävät olevan positiivisen kehityksen lieveilmiö. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vähenevät ja ne tulevat entistä todennäköisemmin viranomaisten tietoon. Aiheesta myös puhutaan aikaisempaa enemmän. Tämä saattaa ennestään helpottaa lapsia ja nuoria kertomaan mahdollisista hyväksikäyttökokemuksistaan. Käytännössä kehitys kuitenkin asettaa yhä suurempia vaatimuksia lasten parissa työskenteleville ammattilaisille ja lapsia arjessa kohtaavien aikuisten tulee olla tietoisia myös muun muassa väärien epäilyiden mahdollisuudesta. 

Lapset, seksuaalisuus ja hyväksikäyttö -verkkosivusto

 
Sauli Hyvärinen, sosiaalityöntekijä

 

kesäkuu 22
​Lapsipotilaalla on oikeus saada tietoa omasta sairaudestaan

Lapsi kaipaa hoitoonsa liittyen monenlaista tietoa. Miksi joudun sairaalaan? Mitä siellä tapahtuu? Kuka minua hoitaa? Tehdäänkö minulle jotain, mikä sattuu?

Alaikäistä potilasta hoidettaessa tulee aina ottaa hänen mielipiteensä huomioon, mikäli se on ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Kun lapsi kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Lapsella on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoaan koskevien tietojen antaminen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Jos alaikäinen ei kykene päättämään omasta hoidostaan, häntä hoidetaan yhteisymmärryksessä huoltajan kanssa. Alaikäisen potilaan huoltajalla ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa. Kansallisen terveysarkiston palvelut (www.kanta.fi) on tapa tuoda oma terveystieto kansalaista lähelle. HUS on juuri liittynyt Kanta-arkistoon. Tällä hetkellä vanhempi ei kuitenkaan voi katsoa alaikäisen lapsensa tietoja palvelusta, vaikka lapsi olisi siihen luvan antanut. 

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus vuodelta 1989 on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus. Se määrittelee alle 18-vuotiaan lapsen oikeuksia monelta suunnalta. Pohjoismaisten lastensairaanhoitajien yhdistys NOBAB on julkistanut standardit Lasten ja nuorten oikeuksista sairaalassa. Standardeissa korostetaan mm. sitä, että lapsella ja vanhemmilla tulee olla oikeus saada tietoa ikää ja ymmärtämiskykyä vastaavalla tavalla. Lapsipotilaan tiedonsaantioikeutta määrittelevät myös monet lait ja säännöt kuten terveydenhuoltolaki, potilaslaki, julkisuuslaki ja henkilötietolaki.

Terveydenhuollon ammattilainen, useimmiten lääkäri, arvioi lapsen kehitysiän ja sen, milloin hän on kypsä päättämään hoidosta ja tietojensa luovuttamisesta. On tärkeä ottaa huomioon myös lapsen halu päättää tai ottaa kantaa asioihinsa. Käytännössä 12 vuotta täyttänyttä on hyvä kuulla. Itse pyydän vastaanotolleni 12 vuotta täyttäneen nuoren ensin yksin ja hetken kuluttua pyydämme vanhemman mukaan. Näin nuorella on mahdollisuus keskustella lääkärinsä kanssa kahden kesken. Se on hänen oikeutensa.

Krooninen sairaus lapsella edellyttää tavallista perinpohjaisempaa tiedonsaantia. Esimerkiksi tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi kantaa melko varhain vastuun omasta hoidostaan, insuliinihoidosta ja verensokeriseurannasta, koulupäivän aikana.

Lapsella on oikeus saada tietoa myös ikävistä uutisista. Vaikea sairaus, taudin uusiminen, kivulias toimenpide tai muun pelottavan asian kertominen vaatii suurta ammattitaitoa terveydenhuollon ammattilaiselta. Vanhempien osallistaminen tässä tilanteessa on erityisen tärkeää. Pienenkin lapsen luottamus on tärkeä saavuttaa olemalla rehellinen lapsen vastaanottokyky huomioiden.

Tulevaisuudessa potilas, myös lapsipotilas, tulee olemaan entistä tietoisempi ja enemmän mukana itseään koskevissa asioissa. On todettu, että potilaan osallistaminen myös lisää potilasturvallisuutta. Hoitosuunnitelman tekemiseen yhdessä potilaan kanssa tullaan kiinnittämään enemmän huomiota. Terveydenhuollon kannalta voisi ajatella, että potilaat ovat vajavaisesti käytetty resurssi. Omahoito ja -seuranta saavat monia uusia välineitä. Internetportaalit ja verkkopalvelut kehittyvät. Nyt jo on toiminnassa Nuorten mielenterveystalo sekä kehitteillä painohallintatalo ja harvinaissairauksien keskus. Lapsen ja nuoren edun mukaista tiedonsaantia on tärkeä ylläpitää ja kehittää jatkuvasti.

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.

Sanna-Maria_blogiin.jpgSanna-Maria Kivivuori on HYKS Lasten ja nuorten sairauksien hallinnollinen ylilääkäri sekä lastentautien, lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkäri.

kesäkuu 03
Lapsen ja nuoren pahoinpitely on rikos

​Lakimuutoksen myötä lasten ja nuorten parissa työskenteleville tuli velvollisuus ilmoittaa poliisille lapsiin kohdistuvan väkivallan epäilyistä.

Sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksen yhteydessä lastensuojelulaki muuttui 1.4.2015. Kaikille terveydenhuollossa, niin julkisella kuin yksityisellä palveluntuottajalla, työskenteleville tuli velvollisuus salassapitosäännösten estämättä ilmoittaa sekä lastensuojelulle että poliisille, jos heillä työssään herää epäilys että lapseen on kohdistunut fyysistä väkivaltaa, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Ilmoitusvelvollisuus koskee terveydenhuollon lisäksi myös monia muita lasten parissa työskenteleviä ja lapsia työssään kohtaavia tahoja.

Aiemmassa lainsäädännössä lapseen kohdistunutta väkivaltaa epäiltäessä terveydenhuollon toimijoiden velvollisuutena oli tehdä ilmoitus lastensuojeluun. Ainoastaan tilanteissa, joissa epäiltiin lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia, terveydenhuollosta on voitu ilmoittaa lastensuojelun lisäksi myös poliisille.

HUS:ssa olemme laajasti viestineet lakimuutoksesta henkilökunnallemme intranetissa, sähköpostilla ja koulutustilaisuuksissa. Myös aiheeseen liittyvät hoito-ohjeemme on päivitetty. Asiantuntijoitamme on ollut kirjoittajina Lääketieteellinen aikatausikirja Duodecimin Lasten kaltoinkohtelu teemanumeron artikkeleissa.
 
Näiden toimenpiteiden lisäksi Hyksin Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikössä perustettiin työryhmä laatimaan viestintäsuunnitelma, jonka tavoitteena on tiedottaa perheille vallitsevista käytännöistä ja viranomaisohjeista. Tavoitteena on myös edistää sitä, että lasten ja nuorten parissa toimivat erilaiset toimijat toimisivat yhteisillä pelisäännöillä ja kukin oman velvollisuutensa tiedostaen.

Viestintätyöryhmämme konkreettinen tuotos on ”Pahoinpitely on rikos” -juliste, joka tullaan laittamaan esille omiin yksiköihimme ja työryhmätyöskentelyssämme mukana olleen Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätin toimipisteisiin. Tämän lisäksi haastamme muut lasten ja nuorten parissa toimivat julkiset ja yksityiset tahot tiedotusyhteistyöhön. Laatimamme juliste on myös muiden toimijoiden vapaasti hyödynnettävissä.

Julisteen tehtävänä on tiedottaa perheille yksikön toimintatavoista, mutta myös toimia henkilökunnalle muistutuksena heidän velvollisuuksistaan.

Lastensuojelulaki 25 §

Pahoinpitely on rikos -juliste netti.gif

Niina Kauppinen.jpg

Kirjoittaja viestintäpäällikkö Niina Kauppinen toimi lääketieteen asiantuntijoista kootun tekstissä mainitun viestintäryhmän puheenjohtajana.

 

 

Pahoinpitely on rikos -juliste A2.pdfPahoinpitely on rikos -juliste A2.pdf

toukokuu 19
Lasten sairaanhoito muuttunut, periaatteet säilyneet

​Aloitin työni Lastenklinikalla opiskelijana vuonna 1974 vastasyntyneiden teholla. Opiskelijana hoidin toisen hoitajan kanssa viittä, kuutta keskoskaapissa olevaa potilasta. Tuolloin lapset oli kytketty hengityslaitteisiin, mutta muita apuvälineitä ei juurikaan ollut. Oli luotettava omaan silmään ja arviointikykyyn. Vanhemmat saivat vierailutunnilla käväistä osaston käytävällä kurkkimassa kapeista ikkunoista huoneeseen, mutta sisälle huoneisiin ei heitä päästetty. Teho-osastolla annettiin kyllä tietoa lapsen voinnista, mutta ei tarjottu mitään ohjausta tai sen suurempaa tukea.

Valmistuttuani aloitin työt isojen lasten infektio-osastolla. Potilaat olivat iältään 2 - 18 vuotiaita. Perehdytys oli lyhyt ja ytimekäs. Ensimmäinen työpäiväni oli torstai, perjantaina olin iltavuorossa ”ylimääräinen” ja lauantaina olinkin jo iltavuoron vastaava, onneksi kahden kokeneen lastenhoitajan kanssa. Tuolloin oli meneillään meningiittiepidemia, ja tosi sairaita lapsia oli paljon. Vanhemmat saivat vierailla potilashuoneissa vierailutuntien aikana, yksi tunti aamupäivällä ja toinen illalla. Sisarusten vierailuja ei sallittu.

1970-luvun lopussa Lastenklinikalle perustettiin ruotsinkielinen osasto 3, jonne siirryin osastonhoitajaksi. Koko henkilökunta oli kaksikielinen ja potilaat olivat ruotsinkielisiä. Diagnooseina heillä oli nivustyrästä ja maitoallergiasta leukemiaan. Kirjo oli siis todella laaja. Osastonhoitajalla ei ollut hallinnollisia tehtäviä paljoakaan. Oikeastaan vain yksi: työvuorojen laatiminen isolle paperille, jonka toiseen päätyyn laskettiin sitten yhteen jokaisen henkilön kohdalle tuntien kokonaissumma palkkatoimistoa varten.

Vaikka tuolloin potilaita oli paljon ja hoitajia suhteessa vähän, meillä oli aina aikaa seurustella lasten kanssa; - leikkiä, pelata tai lukea kirjaa. -Siinä samalla huomioiden ja tarkkaillen heitä. Näimme, miten lapsi/nuori reagoi sairaalahoitoon ja omaan tilanteeseensa ja keskustelimme mahdollisista tukitoimista moniammatillisessa tiimissä. Tämä oli luonnollisesti mahdollista vain, koska lapset yleisesti ottaen eivät olleet niin vakavasti sairaita kuin nykypäivänä. Toki vakaviakin sairauksia esiintyi, ja nämäkin lapset hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kun ei parantavia hoitomuotoja ollut, he eivät eläneet kovin pitkään.

Vanhempien vierailuaikojen vapautuminen Lastenklinikalla alkoi osastolta 3. Vanhemmat saivat olla läsnä vuorokauden ympäri, ja alkuun oli yllättävän vaikeaa löytää tasapaino niiden tehtävien välillä, jotka vanhemmat pystyivät hoitamaan ja niiden, joihin tarvittiin hoitajan ammattitaitoa. Aika pian kuitenkin kaikki huomasivat, mikä etu oli vanhempien läsnäolosta. Lapset olivat rauhallisempia, tunsivat olonsa turvalliseksi ja heitä oli helpompi hoitaa. Kun perheet kotiutettiin, heillä oli entistä paremmat valmiudet pärjätä hyvin kotioloissa.

Lasten tutkiminen ja diagnosoiminen on uusien tutkimusmenetelmien ansiosta helpottunut huomattavasti. Meillä on tänä päivänä käytettävissämme erilaisia kuvantamislaitteita, joita ilman ennen oli tehtävä johtopäätökset lapsen tilasta. Ei johtopäätöksiä ennenkään tyhjästä nyhjäisty, vaan harrastettiin ilmakallokuvauksia ja erilaisia varjoainetutkimuksia sekä tähystyksiäkin huomattavasti nykyistä enemmän.

Vähitellen 80-luvulle siirryttäessä osasto 3 muuttui ruotsinkielisestä osastosta munuais-, diabetes-, anorexia-, ja muita sisätautipotilaita hoitavaksi osastoksi. Tuolloin myös dialyysi- ja elinsiirtotoiminta lapsille aloitettiin nykyaikaisen mallin mukaan.

90 -luvulla suurin mullistus kaikessa työssä oli tietotekniikka-aikakauden alkaminen. Aiemmin kaikki tiedot kirjattiin käsin, nyt osa tallennetaan sähköisiin järjestelmiin. Vähitellen tietokoneen äärellä kului yhä enemmän aikaa, mikä on pois potilaan äärellä vietettävästä ajasta.

Tekniikan kehittyessä ovat valvontalaitteet tulleet osaksi jokapäiväistä potilashoitoa. Valvontamonitorit voi kytkeä kaikille potilaille, ja niitä voi seurata myös henkilökunnan tiloista käsin. Suonensisäisten nesteiden ei anneta tippua vapaasti, vaan niiden määrän voi määritellä tarkasti. Myös erilaiset monimutkaiset ja monimuotoiset koneilla toteutettavat potilashoidot ovat lisääntyneet. Esimerkiksi dialyysit, fereesit, Mars-hoito vaativat jo useampia hoitajia saman potilaan äärelle; karkeasti sanottuna yksi hoitamaan konetta ja toinen potilasta.

Kautta aikojen ovat kuitenkin lasten sairaanhoidon periaatteet säilyneet. Kaikessa toiminnassa pyrkimyksenä on huomioida yksilöllisyys, perhekeskeisyys, turvallisuus, kasvun ja kehityksen tukeminen, jatkuvuus sekä yksityisyyden suojeleminen.

Ki Lindqvist.jpg

Ki Lindqvist on tehnyt yli 40-vuotisen työuran Lastenklinikalla sairaanhoitajana ja osastonhoitajana.

huhtikuu 30
”Pelkään, etten tule huomatuksi ja että olen vain yksi muiden joukossa.”

​Pitkäaikaissairaiden nuorten hoidon siirtyminen lastensairaalasta aikuisten sairaalaan on tärkeä ja herkkä vaihe sairastuneen nuoren elämässä. Monelle siirtyminen lastenpuolelta pitkäaikaisista, tutuista ja turvallisista hoitosuhteista ja ympäristöstä voi olla pelottava kokemus. Nuoret ovat erityinen potilasryhmä, sillä he eivät ole enää lapsia, mutta eivät vielä aikuisiakaan. Heillä on halua ottaa vastuuta elämästään, mutta kaikki uusi on kuitenkin hämmentävää ja aiheuttaa epävarmuuden tunnetta. 

Hyvä hoitosuhde on tärkeä sekä yleisen turvallisuuden tunteen että itsenäistymisen kannalta. Nuorten elämässä on monta päällekkäistä isoa muutosta meneillään; koulun loppuminen, opiskelupaikan etsintä, mahdollinen muutto pois kotoa, itsenäistyminen ja aikuistuminen ja sitä kautta vastuun lisääntyminen. Näiden kaikkien haasteiden keskellä pitkäaikaissairailla nuorilla on vielä edessään hoitopaikan muuttuminen ja omasta terveydestään ja hoidostaan vastuun ottaminen. Vanhempien vastuu lapsensa hoidosta vähenee. Tässä muutosprosessissa hyvin suunniteltu hoidon siirtyminen on ensiarvoisen tärkeää nuorelle ja hänen hoitotiimilleen. Siirtyminen on kolmivaiheinen prosessi. Ensiksi nuorta on valmistettava tuleviin haasteisiin, toiseksi on hoidon siirtyminen lasten puolelta aikuisten puolelle ja lopuksi uusi alku aikuisten hoitoyksiköissä. Jotta siirtymävaihe olisi onnistunut, on kaikkia näitä eri vaiheita arvioitava yhdessä nuoren kanssa.

Hoidon suunnittelun keskiössä kuuluu olla nuori ja hänen yksilölliset tarpeensa. Onnistunut siirtymävaihe on voimia antava ja rikastuttava kokemus, jolla on vaikutusta nuoren itsensä lisäksi hänen perheeseensä, sosiaalisiin suhteisiin ja hoitopaikkaan. Pitkällä tähtäimellä onnistuneella siirtymävaiheella on myös taloudellisia vaikutuksia. Hoitohenkilökunnan asenne on ratkaisevassa roolissa.  Avoimella ja nuorta kunnioittavalla asenteella kehittyy luotettava hoitosuhde, jossa pitkäjänteisyys ja nuoren oma vastuunotto ovat keskeisessä asemassa. Mitä nopeammin nuori osaa ottaa vastuuta hoidostaan ja terveydestään, sen paremmin hän voi. Lastensairaalan on valmistettava nuorta vastuun ottamiseen, jotta siirtyminen uuteen olisi mahdollisimman luontevaa ja itsestään selvää. Kuten yksi nuori ilmaisi: ”On siistiä saada enemmän vastuuta, hoidon siirtyminen on niin kuin osa elämää, aikuistumista”.

Lastenklinikalla on aikuisten ja lasten osastojen hoitajista ja lääkäreistä koostuva työryhmä, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja kehittää hoidon siirtymistä lastensairaalasta aikuisten yksikköihin.

Vuodesta 2013 on Lastenklinikalla järjestetty CAMP-päivä  pitkäaikaissairaille nuorille, joiden hoito on siirtymässä aikuispuolelle.  Elinsiirron saanneille potilaille vastaavanlaisia päiviä on järjestetty jo aiemminkin.  CAMP-käsite on tullut Euroopasta, jossa järjestetään jopa viikon kestäviä valmennusleirejä nuorille.  Vuonna 2015 päivästä tuli kaksipäiväinen tapahtuma , joka järjestetään yhdessä potilasjärjestöjen kanssa. Nämä päivät ovat olleet erittäin suosittuja nuorten keskuudessa. Erityisesti he arvostavat samanlaisessa elämänvaiheessa oleviin nuoriin tutustumista ja heidän kanssaan kokemusten vaihtamista. CAMP-päivien työskentelymuotoja ovat erikoislääkäreiden luennot , pienryhmätyöskentely, aikuispuoleen tutustuminen, yöpyminen leirikeskuksessa, potilasjärjestöjen osuus ja ohjattu yhdessäolo. Tapahtuma huipentuu retkellä Linnanmäelle. Ensimmäisellä kerralla osallistujia oli alle kymmenen. Tänä keväänä järjestäjät ovat varanneet paikat 60:lle nuorelle. CAMP on  avoinkaikille siirtymävaiheessa oleville nuorille ympäri Suomen ja se on ilmainen, koska potilasjärjestöjenja Lastenklinikan huolehtiessa  kustannuksista.

www.hus.fi/camp2015

Anna Tornivuori_01.jpg
Apulaisosastonhoitaja Anna Tornivuori  on Transitio- ja CAMP- ryhmän jäsen. Tekstin pohjana on käytetty maisterin työtä  ”Transitio- en betydelsefull fas i den långtidssjuka ungas liv ” ja  Lääkärilehdessä 2014 julkaistua artikkelia.

maaliskuu 23
Etukenossa tulevaisuuteen

​Robotiikka, nanotekniikka, 3D-tulostus, esineiden ja asioiden internet, tekoäly ja niin edelleen. Teknologian kehitys muuttaa vääjäämättä maailmaa isoin tai pienin askelin. Entäpä lääketiede ja terveydenhuolto? Kehitys tuottaa uusia hoitomenetelmiä, laitteita ja lääkkeitä. Uusi teknologia myös muuttaa erilaisten palveluiden tuotantotapoja. Se mikä eilen oli hyvin toimivaa ja tehokasta, saattaa huomenna jäädä uuden teknologian jalkoihin ja näyttäytyä ylihuomenna vanhanaikaisena, tehottomana ja suorastaan tylsänä puuhasteluna. Uuden lastensairaalan toiminnan suunnittelussa yhtenä keskeisenä haasteena onkin osata ennustaa tulevaisuutta riittävän oikein, jottei käy niin, että toimintamallit pian sairaalan valmistumisen jälkeen osoittautuvat aikansa eläneiksi.

Miten tunnistaa kehittämistarpeet? Jospa kuitenkin vanhassa vara parempi? Tunnetusti omalla mukavuusaluella on mukavampaa kuin epämukavuusalueella. Tuskin kukaan kuitenkaan tosissaan väittää,  että kaikki nykyiset toimintatapamme olisivat huippuunsa hiottuja. Parantamisen varaa löytyy aina. Sitä paitsi, nyt ei suunnitella nykyisen sairaalan korviketta vaan tulevaisuuden sairaalaa. Toki terveydenhuollossa kaiken kehittämisen tavoitteena on oltava uusien toimintatapojen mahdollisimman suuri lääketieteellinen vaikuttavuus, mutta myös palveluiden parantunut laatu ja lisääntynyt kustannustehokkuus ovat toivomuslistalla. Suuria odotuksia asetetaan lisäksi asiakaskokemuksen parantamiseen, koska myönteinen potilaskokemus voi parantaa palvelun vaikuttavuutta.

Terveydenhuollon toimintamallit ylipäätään ovat tähän asti olleet varsin konservatiivisia, ja erityisesti potilaiden mahdollisuudet osallistua aktiivisesti tutkimuksiin ja hoitoon vähäiset. Tätä on perusteltu informaation epäsuhdalla, tietoturvalla tai lakipykälillä. Erityisesti julkisessa terveydenhuollossa toimivat ovat  hyvin tietoisia siitä, miten hankalaa uusien ketterien toimintamallien käyttöönotto on. Hyvätkin ideat tuppaavat hyytymään ison byrokratian rattaisiin. Onko kyse suurten organisaatioiden yleisestä raskasliikkeisyydestä vai kilpailun puutteen ruokkimasta välinpitämättömyydestä? 

Uskon, että esimerkiksi kansalaisten sähköiset terveyspalvelut tulevat olemaan merkittävä osa tulevaisuuden terveydenhuollon toimintaa. Jäykkien rakenteiden tilalle halutaan dynaamisia malleja, hyvin soljuvia potilasvirtoja ja interaktiivisia toimintoja. Tämä on asiakaslähtöistä. Päämääränä pitäisi olla järjestelmä, jossa asiakas mahdollisimman vähin hukka-askelin löytää ratkaisut terveysongelmiinsa ja terveytensä ylläpitoon.

Nämä visiot eivät ole ainoastaan teknologianörttien etuoikeus.  Erilaisten teknologisten ratkaisujen uskotaan säästävän myös hoitavan henkilökunnan työaikaa. Voi hyvin olla että itsediagnostiikka ja oman hoidon seuranta mullistavat terveydenhuollon. Esimerkiksi kroonisten sairauksien seuranta voidaankin ehkä jatkossa tehdä suurelta osin digitaalisesti. Potilasta voidaan monitoroida monin tavoin etänä. Tällainen toimintatapa saattaa sitä paitsi tuottaa jopa luotettavampaa tietoa kuin terveydenhuollon yksikössä jännitystilassa tehdyt mittaukset.

Asiantuntijuuskin on muutospaineiden alaisena. Odotukset asiantuntijuuden laatutasosta ovat nousseet. Tieto ja tutkimustulokset eivät ole enää harvojen ja valittujen käytössä hoitoyksikössä olevaa salatiedettä vaan napin painalluksella kaikkien saavutettavissa olevaa päivittäin uusiutuvaa tietoa. Lääkäri toimiikin tulevaisuudessa todennäköisesti enemmän potilaan asiantuntija-apuna eikä niinkään enää ’lääkäri määrää’-logiikan mukaisesti.

Uuden lastensairaalan suunnittelussa monenlaiset uudet teknologian ja toiminnan kehittämisen näkökulmat ovat keskiössä. Koska sairaala suunnitellaan tuleville sukupolville, on ainakin osittain ’pyörä keksittävä uudelleen’, jotta pystytään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. On uskallettava mennä etukenossa mutta nokalleen ei saisi kaatua. Muutokset voivat horjuttaa monille luontaista ja tärkeää olemassa oleviin olosuhteisiin liittyvää vakauden tunnetta. Itse näen kehityksen enemmän suurena mahdollisuutena kuin uhkana. Uusien teknologioiden ja toimintatapojen kehittäminen voi kuitenkin onnistua vain hyvällä yhteistyöllä, jossa potilaita hoitavan henkilökunnan ja lääkäreiden osaamista tarvitaan aina.

Pekka_Lahdenne.jpg

Kirjoittaja Pekka Lahdenne on lastenlääkäri ja työskentelee tällä hetkellä projektipäällikkönä uuden lastensairaalaan toiminnallisessa suunnittelussa.

helmikuu 25
Lasten lääkäripelko on leikin asia

​Kirjoitin helmikuussa 2015 ilmestyneeseen Husariin jutun lasten sairaalapeloista tai pikemminkin niiden vähentämisestä. Haastattelin muutamaa Lastenklinikan työntekijää siitä, miten he omassa työssään pyrkivät vähentämään lapsen sairaalapelkoja.

Juttua tehdessä oli mukavaa saada todisteita siitä, että lapsen pelot otetaan sairaalassa tosissaan ja niitä pyritään vähentämään. Jutun ohessa tuli myös esille joitakin vinkkejä vanhemmille lapsen sairaalassa käynnin helpottamiseksi:

  • Vanhempien kannattaa tukea lasta juttelemalla lääkäriin menosta etukäteen. Lapselle voi kertoa ja leikkivälineillä näyttää, miten lääkäri häntä tutkii. Leikkimällä lapsi voi valmistautua sairaalakäyntiin ja käynnin jälkeen työstää kokemaansa. Lääkäripelkojen vähentäminen on siis mitä suurimmassa määrin leikin asia.
  • Vanhemman kannatta miettiä jo etukäteen, miten vastaa lapsen kysymyksiin, kuten onko minussa jotain vialla tai sattuuko se? Lapselle ei saa valehdella - kivuttomuutta ei kannata luvata, mutta lapselle voi sanoa, että henkilökunnalla on keinoja kivun helpottamiseen.
  • Lapselta on hyvä kysyä suoraan mitä hän pelkää tai mitä hän miettii ja pohtii. Joskus lapsen pelkojen tai huolen aiheet voivat yllättää aikuisen. Kannatta siis kysyä, ei olettaa.
  • Sairaalaan tuloon kannattaa varata aikaa ja tulla paikalle hyvissä ajoin. Parkkipaikan saaminen voi olla haasteellista ja on kurja alku sairaalakäynnille, jos parkkipaikan metsästys on jo pilannut tunnelman.
  • Vanhempien sanavalinnoilla on merkitystä – lapsen kuullen ei välttämättä kannata puhua leikkauksesta, vaan korjaamisesta. Pistämisen sijaan voi puhua näytteen ottamisesta.
  • Oma vanhempi on lapselle tärkeä tuki sairaalassa. Vanhemman oma käytös vaikuttaa tunnelmaan: rauhallinen aikuinen tyynnyttää lasta, kun taas kiireinen ja ärtynyt tartuttaa rauhattomuuden myös lapseen.
  • Myös lapselle tärkeä pehmo tai muu lelu voi tuoda lohtua sairaalassa.

 

Yksi Husarin jutussa kaikkien haastateltavien kanssa puheeksi tullut asia oli puudutusvoide, jota laitetaan iholle vähintään tunti ennen pistämistä. Tästä taikasalvaksikin nimitetystä voiteesta minulla on omakohtaisiakin kokemuksia. Omien lasteni kanssa rokottaminen alkoi jossain vaiheessa olla ikävää hommaa – neuvolakäyntejä jännitettiin jo etukäteen ja itse rokottaminen oli melkoista taistelua. Muutama kerta puudutusvoidetta auttoi asiassa. Jossain vaiheessa lapset itse totesivat, että enää ei tarvitse laittaa, pärjäämme ilman. Puudutusvoidetta voi saada sairaalasta mukaan tai sitä voi ostaa apteekista ilman reseptiä.

Lasten sairaalapelkojen vähentämiseen liittyy myös Helsingin Lastenklinikan ja Lastenklinikoiden Kummien käynnistämä Sairaalakamut-hanke, jossa olemme tuottamassa lapsille nettipalvelua, jossa lapsi voi tutustua sairaalaan, sen henkilökuntaan ja erilaisiin yksiköihin. Lisätietoa hankkeesta löytyy osoitteesta www.sairaalakamut.fi.


Olemme koonneet nettisivuillemme vinkkejä eri ikäisten lasten valmistamisesta sairaalahoitoon.

Niina Kauppinen_blogi.jpg

 

 

Kirjoittaja Niina Kauppinen on Hyks Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikön tiedottaja.


helmikuu 02
Sir Aynsley-Green kävi kylässä

Suomi on maailman paras maa tulla äidiksi. Kansainvälinen mittaustulos. Suomen peruskoulu tuottaa maailman tasavertaisimmat oppimistulokset 15 vuoden iässä. Kansainvälinen mittaustulos. Suomen lasten saama vakavien sairauksien hoito on tuloksiltaan yhtä hyvää kuin minkä tahansa maailman huippusairaalan. Tietoon perustuva väittämä tämäkin. Suomi on myös arvioitu maailman parhaimpien asuinpaikkojen joukkoon ja suomalaiset onnellisiksi.

Syksyllä sain tilaisuuden olla järjestämässä ja isännöimässä brittiläisen lastenlääkärikollegan, Sir Albert Aynsley-Greenin, alias Al, vierailua Suomeen. Alin ura on ollut kiinnostava ja monipuolinen: endokrinologian tutkijasta ja opettajasta, ylilääkäritehtävistä Britannian ensimmäiseksi lapsiasianvaltuutetuksi, siitä virkakauden jälkeen lasten aseman edistäjäksi kansainvälisen konsulttityön kautta ja nyt Britannian lääkäriliiton puheenjohtajaksi. Suomeen Al tuli perehtyäkseen siihen mitä on PISA-tulostemme ja muiden lasten hyvinvointi-indikaattorien takana. Suomen matkan jälkeen hänellä oli edessään puhe kotimaan parlamentille osana sikäläistä debattia pitäisikö brittinuorten syrjäytymisongelmiin vastata koulunkäynnin aikaistamisella ja kilpailullisuuden lisäämisellä. Aloitetaan valmennus viisivuotiaan sijasta jo kaksivuotiaille – saadaan lahjakkuus käyttöön ja vastataan Aasian kilpailuun! Alin mielestä tämä edustaa  syvää ymmärtämättömyyttä ongelmien perussyistä ja lapsen oikeudesta lapsuuteen. Al halusi paikan päällä varmistaa, miten huipputulokset tulevat maasta, jossa koulu aloitetaan myöhään ja koulun penkillä vietetään vähiten tunteja. Vastaus oli Alin ennakoima:  ymmärtämällä lapsen kehityksen todellisia tarpeita ja pitämällä heikoimmista erityistä huolta.

 

Al esitti omalla luennollaan, kuinka länsimaissa lasten ja nuorten sosiaalinen, psyykkinen ja ruumiillinen hyvinvointi on vähenemässä ja syrjäytyminen lisääntymässä. Yhteistä kaikkialla näyttää olevan keinottomuus tunnustaa perusasioita, joita lapset tarvitsevat. Turvallista vanhemmuutta, riittävää aineellista hyvinvointia, terveitä sosiaalisia verkostoja ja tasavertaista oikeutta koulutukseen. Kaikkien näiden ollessa laajasti uhattuna, kehityksen kääntäjiä ei tahdo löytyä rikkaissa länsimaissakaan. Muutostarmon vähäisyys ja yleisen suuttumuksen puute ei lakkaa hämmästyttämästä ja turhauttamasta aateloitua lastenpuolustajaa brittiläisen sivistyneistön huipulta. 
 
Alin vierailun jälkeen jäin mietteliääksi. Äidin asema, koululaisen saamat runsaat eväät elämään ja sairaan suomalaislapsen huippuhoito - ovatko nämä todelliset oman yhteiskuntamme menestyksen hedelmät turvassa? Olemmeko tunnistaneet kaiken sen, mistä pitää pitää huolta? Olemmeko sitoutuneet tarvittavaan ponnisteluun ja uhrauksiin?
 
Maailman vetovoima vetää meitäkin alaspäin siitä, mihin olemme kavunneet. Paikallaan pysyminenkin vaatii itse asettamamme vastavoiman. Sen ensimmäinen askel on päätös; tästä ei luovuta ja teemme sen mikä on tarpeen. Joka päivä, myös minä itse. Näen todisteita tästä päätöksestä aivan liian vähän.
 
Keväällä on eduskuntavaalit ja Suomen kestävyysvajeelle etsitään maksajaa. Ovatko lapsemme syyllisiä julkisen sektorin kalleuteen vai paras peruste verojen keruulle? Alin sanoin lasten tulevaisuudesta; if you Finns can’t do it, what hope do the rest of us have?
 
 Sir Albert Aynsley-Greenin kotisivut: http://www.aynsley-green.com/
 
Jari Petäjä.jpg
 
 
Kirjoittaja Jari Petäjä on Hyks Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikön toimialajohtaja.

 

 

 Kommentoi blogia

 

​Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Kommentointi onnistuu, kun otsikkoa klikkaamalla avaat sen kirjoituksen, jota haluat kommentoida.

 

 Tietoja tästä blogista

 
 

Tämä blogi koostuu useamman kirjoittajan teksteistä lasten sairaanhoitoon liittyen. 

Blogissa tehdään lasten sairaanhoidon arkea näkyväksi, kommentoidaan ajankohtaisia uutisia ja ilmiöitä, kerrotaan uuden lastensairaalan rakennushankkeen taustoista ja edistetään lasten oikeuksia.

Kirjoittajat ovat Hyksin lasten yksiköiden henkilökuntaa.