Riskitekijät

Valtimosairauksien riskitekijöillä tarkoitetaan myös niitä elintapoja, jotka kiihdyttävät valtimotaudin kehittymistä. Mikäli ihmisellä on altistavia muutoksia perimässä, hallitsemalla riskitekijöitä voidaan merkittävästi ehkäistä valtimotaudin kehitystä tai jopa pysäyttää sitä. Esimerkkinä voidaan mainita harvinaiset rasva-aiheenvaihdunnan sairaudet, joiden hoito on mutkikasta.

Riskitekijät voidaan jakaa kahteen ryhmään: sellaisiin, joihin voit itse vaikuttaa ja niihin, joita voimme pääasiassa lääketieteen keinoin hoitaa.

Elintapahaitat, joihin voit itse vaikuttaa:

  • ylipaino
  • tupakointi
  • epäterveellinen ruokavalio
  • suolainen ruokavalio, mm. pikaruoka
  • runsas/kohtuuton alkoholin käyttö

Riskitekijät, joita hoidetaan usein lääkkein:
 
  • diabetes
  • kohonnut verenpaine
  • korkea kolesteroli ja erityisesti LDL-kolesteroli (huono kolesteroli)
  • korkea triglyseridi-rasvojen määrä

 

Riskitekijöiden vaikutus korostuu iän myötä ja erityisesti silloin, jos suvussa on alttiutta valtimosairauksille. Tupakoinnin osuus haittavaikutuksena on erittäin suuri. Verenpaineen vaikutus liittyy sen aiheuttamaan seinämäpaineeseen ja venytysvoimaan, jotka vaikeuttavat verisuonen puhdistumaa kuormittaen sisäpintaa.

Tupakoinnista aiheutuvat savuaineet vaikuttavat epäedullisesti verisuoniin supistaen niitä, vaurioittaen niitä tulehdusmekanismien kautta ja lisäämällä verihiutaleiden liimautumisaktiivisuutta ja veren hyytymisalttiutta. Tupakasta imeytyvät ainesosat vaikuttavat elimistössä huomattavasti pidempään kuin itse tupakan polttaminen kestää. Tupakointi itsenäisenä riskitekijänä lisää sydän- ja aivoverenkierron kohtausriskiä kaksinkertaiseksi. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen riski vähitellen pienenee, mutta korjautuminen kestää muutaman vuoden.

Ylipaino sinänsä ei ole vahva riskitekijä, mutta mikäli siihen liittyy verenpaineen kohoaminen ja sokeri- rasva-aineenvaihdunnan ongelmia, ylipainosta muodostuu riskitekijä. Kun vyötärönympärys miehillä on yli 100 cm ja naisilla yli 90 cm, lisääntyy lihavuuteen liittyvien sairauksien vaara huomattavasti.

Verenpaineen hallinta edellyttää suolan välttämistä. Tutkimusten mukaan henkilön ruokasuolan määrän tulisi olla alle 6 g/vrk. Nykyisin Suomessa käytetään ruokasuolaa keskimäärin 8 g/vrk (naisilla n. 7 g/vrk ja miehillä 9-10 g/vrk). Käyttö on THL:n vuosina 2007 – 2012 tehtyjen tutkimusten mukaan vähän lisääntynyt. Suola vaikuttaa munuaisten kautta verenkierron säätelyyn ja näin ollen lisää alttiiden henkilöiden valtimoiden jännitettä. Natrium lisää kalsiumin poistumista elimistöstä, joka johtaa luiden haurastumiseen.

Verenpaine on itsenäinen riskitekijä, vaikkakin sen riski on kolesterolia ja tupakointia alhaisempi. Mikäli ruokailutottumusten tarkistus ja stressinhallinta eivät auta, voidaan verenpainetta hoitaa menestyksekkäästi lääkkein. Lääkevalinnat tehdään yksilöllisesti muu terveydentila huomioon ottaen. Tavoite on, että verenpaine on keskimäärin päivässä alle 140/85 mmHg.

Terveellinen ruokavalio edellyttää suolan välttämisen lisäksi runsaasti vihanneksia ja hedelmiä ja vähemmän rasvaa. Rasvat - ovat ne eläinperäistä tai kasvisperäistä - sisältävät painoyksikköä kohti runsaasti energiaa lisäten ylipainoa. Tyydyttämättömät rasvat, rasvainen, käristetty ja kuorrutettu ruoka on yleensä haitallisia. Rasvaa käytettäessä suosi kasvisrasvoja. Kala ja kanavalmisteet sisältävät vähemmän rasvaa ja ovat kaikissa suosituksissa suositeltavia aineksia.

 

Kolesteroli ja sokeritauti


Kohonneen kolesterolin, S-kol > 5 mmol/l riskivaikutus on suurempi ylipainoisilla ja potilailla, joilla myös verensokeri on kohonnut tai jotka tupakoivat. Vastasyntyneillä ja eläinkunnassa kolesterolin kokonaismäärä on alle 2 mmol/l. Toki veren rasvojen osatekijöillä on vaikutusta kolesterolin haittaan: matala hyvä kolesteroli (S-HDL kol) liittyy lisääntyneeseen riskiin ja korkea huono kolesteroli (LDL-kol) lisää valtimotaudin riskiä. Molempia voidaan hoitaa lääkkein.

Verensokeri on lähes yhtä hankala riskitekijä. Toisin kuin nuoruustyypin diabeteksessa, aikuistyypin sokeritaudissa elimistö erittää runsaasti insuliinia, mutta kudosten herkkyys reagoida siihen on heikentynyt ja siksi verensokeripitoisuudet kohoavat.  Korkea insuliinipitoisuus on epäedullista ja sokeri lisää triglyseridirasvojen määrää aiheuttaen tärkeiden kuljetusmolekyylien sokeroitumista, mikä puolestaan lisää alttiutta valtimotaudille. Kohonneen sokerin ja sokeritaudin ongelma on, että erityisesti pienet verisuonet kärsivät.