Kun äiti tai isä sairastaa

Lapsille on tyypillistä itsensä syyllistäminen. Jos lapsi aistii pelon ja kuulee epämääräisiä vihjeitä sairaudesta, hän voi mieltää olevansa syyllinen ja saattaa  ahdistua voimakkaasti. Sen vuoksi on tärkeää, ettei lapsilta salata asioita, vaan kerrotaan mahdollisimman rehellisesti tilanteesta, lapsen iän ja kehitystason huomioiden.

Sairaus perheessä heijastuu luonnollisesti myös lapsiin. Äidin tai isän sairaalassaolo, muuttunut ulkonäkö tai puhe, pelko menetyksestä ja ahdistunut ilmapiiri kotona voi aiheuttaa lapselle unettomuutta, vatsakipua, päänsärkyä, häiritsevää käyttäytymistä sekä vaikeuksia päiväkodissa tai koulussa. Näitä voidaan ehkäistä kuuntelemalla ja antamalla lapselle aikaa ja yhdessäoloa. Lapsen turvallisuuden tarpeet tulee pyrkiä tyydyttämään kaikin keinoin. On myös tärkeää pyrkiä säilyttämään ennen sairautta olleet rutiinit ja tavat arkielämässä.

Lapsen elämään kuuluvat päivähoito, koulu ja harrastusyhteisöt. On hyvä  ottaa niihin yhteyttä ja kertoa tilanteesta, jotta lapsen muuttunut käytös tulkitaan oikein ja häntä voidaan tarvittaessa tukea. Neuvolasta ja kouluterveydenhoitajalta voi kysyä neuvoa tarvittaessa.