Hengitystutkimukset

Spirometriatutkimus

 
Spirometria on perustutkimus, jossa mitataan keuhkojen toimintakykyä. Sen avulla tutkitaan astmaa sekä keuhkoahtaumatautia (COPD). Tutkimuksessa potilas vetää keuhkot täyteen ilmaa ja puhaltaa täydellä voimalla spirometrialaitteeseen, joka mittaa puhalluksesta muun muassa uloshengitetyn ilman tilavuuden ja useita eri virtausnopeuksia. Tarvittaessa tehdään bronkodilataatiotesti, jossa tutkittavalle annetaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä. Noin 10 minuutin kuluttua spirometriatutkimus toistetaan. Tuloksia verrataan keskenään lääkevaikutuksen arvioimiseksi.

Diffuusiokapasiteettitutkimus

Diffuusiokapasiteettitukimuksessa mitataan hengityskaasujen (hapen ja hiilidioksidin) vaihtumista keuhkorakkuloiden ja verenkierron välillä. Tutkimusta käytetään keuhkokudoksen toimintakyvyn ja keuhkotilavuuksien arvioimiseen erilaisissa keuhkosairauksissa kuten keuhkolaajentumassa (emfyseema), keuhkokudoksen paksuuntumassa (fibroosi), tulehduksellisissa keuhkosairauksissa, keuhkoveritulpan (keuhkoembolia) jälkeen, lisäksi joidenkin lääkeaineiden mahdollisten keuhkosivuvaikutusten seurannassa. Tutkimuksessa potilas hengittää testikaasua keuhkoihinsa ja pidättää hengitystä noin kymmenen sekuntia, jonka jälkeen hän puhaltaa kevyesti ulos.
 

Oskillometriatutkimus

 
Oskillometrialla tutkitaan pienten lasten keuhkojen toimintaa, yleisimmin astmaa. Tutkimuksessa lapselle laitetaan suuhun hampaiden väliin suukappale, jonka kautta lapsi hengittää normaalisti. Nenään laitetaan kevyt puristin, jolloin hengitys tapahtuu pelkästään suukappaleen kautta. Tarvittaessa voidaan tehdä rasitusoskillometriatutkimus, jossa alkumittausten jälkeen lapsi juoksee ulkona 5–7 minuuttia. Rasituksen jälkeen lapsi hengittelee useita kertoja oskillometriin 10–15 minuutin aikana. Näin tutkitaan fyysisen rasituksen vaikutusta keuhkojen toimintaan. Tutkimuksen yhteydessä tehdään aina myös bronkodilaatiotesti eli tutkitaan, miten avaava lääke vaikuttaa keuhkojen toimintaan.
 

Typpioksiditutkimus

 
Typpioksiditutkimuksessa mitataan uloshengitettävän ilman typpioksidipitoisuutta. Tutkittava puhaltaa keuhkot tyhjiksi, laittaa suukappaleen suuhun, vetää keuhkot täyteen ilmaa ja puhaltaa tasaisesti ulos. Uloshengitysilmassa on aina pieniä määriä typpioksidia, mutta tulehduksellisissa keuhkosairauksissa kuten astmassa sen määrä kohoaa selkeästi.
 

 Valmistaudu tutkimukseen