Etusivu » HUS-tietoa » Uutishuone » Lastenklinikasta Puistosairaala

Lastenklinikasta Puistosairaala

Viimeiset lastenyksiköt ovat kuluneella viikolla muuttaneet Lastenklinikalta Uuteen lastensairaalaan. Lastenklinikalla käynnistyy pian peruskorjaus, jonka jälkeen tiloihin muuttaa aikuiskirurgian toimintoja.
 

Lastenklinikasta Puistosairaala.jpgSairaalan toiminnan muuttuessa on päätetty muuttaa rakennuksen nimi Puistosairaalaksi. Nimi Puistosairaala (ruotsiksi Parksjukhuset ja englanniksi Park Hospital) tulee rakennuksen suuresta puistomaisesta pihasta Stenbäckinkadun ja Paciuksenkadun kulmauksessa. Lastenklinikan puisto on suojeltu ja pihasuunnitelma on tehty yhdessä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Rakennusten vuodeosastoilta avautuu avoin näkymä tälle alueelle. Myös rakennuksen pääsisäänkäynnin ympäristössä on puistomaista aluetta istutuksineen ja jatkossa osa yksiköihin tulevista potilaista tulee sisään rakennuksen päädystä piha-alueen kautta.

Alun perin Lastenklinikan uudeksi nimeksi kaavailtiin Kaarisairaalaa, mutta tästä nimestä luovuttiin koska sille ei ole yksiselitteistä vastinetta ruotsin kielellä.

Peruskorjaus valmis vuonna 2021

Peruskorjauksessa rakennuksen Paciuksenkadun puoleinen osa peruskorjataan aikuiskirurgian käyttöön. Rakennukseen muuttaa vuonna 2021 rintarauhaskirurgia, plastiikkakirurgiaa, verisuonikirurgiaa, suu- ja leukasairauksien hoitoa ja kliinistä fysiologiaa. Rakennuksen toisen pään tulevasta peruskorjauksesta ei ole vielä suunnitelmaa.

Tulosta
28.9.2018 9:00