Asiakastapaamisia Apuvälinekeskuksessa ja perusterveydenhuollossa

Lapsen sähköpyörätuoli


Viisi vuotias Mika tulee apuvälinekeskukseen HUS:n sisäisellä lähetteellä Lastenlinnasta. Mikan kanssa on sovittu, että hän pääsee kokeilemaan sähköpyörätuolilla ajamista. Mikalla on CP-vamma. Hän ei ole oppinut kävelemään. Mikan vartalossa on ylimääräistä jäykkyyttä, mutta hän kykenee istumaan ja käyttämään käsiään, kun saa riittävän tuen ja löytää vartalon ja raajojen lihasjänteyttä rentouttavan asennon. Myös Mikan puheen kehitys on viivästynyt. Se on juuri asia, jonka myötä Mikalle alettiin suunnitelmaan myös itsenäistä liikkumiskeinoa.


Puhetta ja keskustelua harjoitellessa selvisi, että hän on taitava ja innokas käyttämään käsiään erilaisten teknisten laitteiden kanssa. Tulevan sähköpyörätuolin ja kommunikointilaitteen käyttäminen on mahdollista toteuttaa samalla tavalla. Niiden käyttö edellyttää samanlaista suunnitelmallisuutta ja halua toimia yhteistyössä. Itsenäinen tuleminen ja meneminen ovat liikuntavammaiselle lapselle myös tapa ilmaista itseään, ja tuntuva keino toteuttaa omia päätöksiä. Sähköpyörätuolia käytettäessä ollaankin tekemisissä monien kanssakäymiseen, vuorovaikutukseen, sosiaalisuuteen liittyvien ilmiöiden kanssa.


Mikan istuma-asennolle on tärkeää, että hän tuntee olonsa turvalliseksi. Äkilliset äänet ja liikkeet eivät saa horjuttaa sitä. Istuessa on tärkeää myös, että Mikan lonkat on tuettu koukkuun. Lihasjänteyden vuoksi Mikan polvilla on taipumus painautua yhteen, ja jaloilla pyrkimys mennä ristiin. Polvien väliin asennetaan tämän vuoksi pehmeä kiila. Lonkkien riittävän terävä kulma varmistetaan niin ikään pehmustetulla lonkkaturvavyöllä, joka painaa samalla Mikaa alaspäin vasten pienen sähköpyörätuolin istuinosaa. Se muistuttaa ylimääräistä painovoimaa, ja saa helposti villiintyvän asennonhallinnan rauhoittumaan.


Puhelaitteiden käyttöä harjoitellessa selvisi, että Mika käyttää vasenta kättään paremmin. Painikkeiden painaminen onnistuu parhaiten suoristetun käden nyrkillä, sen peukalon puoleisella sivulla. Liike syntyy olkanivelessä, ja sen tarkkuutta auttaa, kun oikea käsi saa paikan mistä pitää kiinni, ja painiketta käyttävä käden kyynärvarsi saa altaan kevyen tuen. Sähköpyörätuolilla ajaminen onnistuu kuitenkin yleensä parhaiten Joystickkiä, sauvaohjainta käyttämällä, vaikka ajaa voi lähes minkä tahansa tahdonalaisen liikkeen avulla, silmien räpäytyksestä, puhaltamiseen.
Mikan sähköpyörätuolin ohjain rakennetaan aluksi sijainniltaan säädettäväksi. Kokeilun avulla selviää, että on parasta, kun ohjain on melko lähellä keskiviivaa hänen edessään alhaalla, sellaisella etäisyydellä, että ajokäsi voi olla suorana. Ohjain sijoitetaan juuri ja juuri lyhyen, niin ikään sijainniltaan säädettävän pöytätason eteen ja alapuolelle, niin että vain ohjaimen pää on pöytätason yläpuolella, ja ajokäden ranne tai kyynärvarsi voi nojata pöytätason etureunaa vasten.


Ohjaimen liikkeitä voi aluksi rajoittaa, mutta pian selviää, että Mika oivaltaa hyvin ohjaimen liikkeen ja sähköpyörätuolin liikkeen määrän yhteyden. Rajoittimesta voidaan luopua. Selviää myös, että ohjaimen päähän tarvitaan golfpallon kokoinen nuppi. Tällä kertaa se valmistetaankin golfpallosta, ja siihen kiinnitetään lyhyt ylöspäin osoittava tappi. Mika saa parhaan, ja samalla helposti irrotettavan otteen ohjaimesta, kun tuo tappi osuu hänen nyrkissä olevan käden kahden sormen väliin.

Mika oppii, että kun jotain äkillistä tapahtuu, on kaikkein paras irrottaa ote ohjaimesta. Ajokäden nostaminen ylös on ajopelin jarru, ja osoittaa myös hänen kanssaan harjoittelevalle aikuiselle, että tilanne on hallinnassa. Harjoittelun jälkeen Mika liikkuu itsenäisesti ja ikäisilleen sopivassa ympäristössä minne haluaa ja saa kunnioitusta ja ihailua ajopelistään myös päiväkotikavereilta. Hänen äitinsä kertoo myöhemmin tilanteesta, jossa Mika pyytää kommunikointilaitteen avulla maitoa omaan huoneeseensa. Äiti on juuri menossa jääkaapille, kun keksii, että Mika voi tulla itse hakemaan maitonsa. Mika tuleekin, ylpeä ilme ja hymy kasvoillaan, oman elintilansa pieni haltija.