Erilainen matka -DVD

 Erilainen matka –kun perheeseen syntyy keskoslapsi

Erilainen matka on DVD, joka  kertoo, millaisia haasteita keskoslapsen saamiseen liittyy ja miten niistä voi selviytyä. DVD on tehty HYKS Lastenklinikan Vastasyntyneiden teho-osaston ja Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion yhteistyönä.

Erilainen matka on koskettava kuvaus tilanteesta, jossa keskoslasten vanhemmat putoavat lapsen saamiseen liittyvän kulttuurin ja tarinoiden ulkopuolelle. Samalla DVD antaa konkreettisia ohjeita pienten keskosvauvojen vanhemmille ja sairaaloiden hoitohenkilökunnalle.

DVD koostuu kolmesta osiosta:

ERILAINEN MATKAkuvaa tunteellista ja haastavaa matkaa vanhemmuuden löytämisestä lapsen syntyessä ennenaikaisesti. Kohtukoti on  äkillisesti muuttunut keskoskaapiksi. Matkaamme äidin kanssa isän tukemana vauvan luo toiseen sairaalaan, läpi loputtomien tunneleiden. Lopussa vanhemmat ja lapsi kannattelevat toisiaan.  34 min.

MEIDÄN PERHEEN POLKU esittelee viiden eri perheen kokemuksia lapsen ennenaikaisesta syntymästä ja arjesta sen jälkeen. Jokainen perhe tekee omalla tavallaan tätä matkaa, jossa vahvistuu heidän merkityksensä lapselle ja lapsen merkitys heille. Samalla tutustumme lapsiin heidän eri kehitysvaiheissaan. 6-15 min / tarina.

LAPSI KUIN LINTUtuo pääosaan keskoslapsen, joka on valmis kommunikoimaan ja huomioimaan ympäristönsä omalla herkällä tavallaan. Kun viestejä ymmärtää, lapsen maailma avautuu uudella, tärkeällä tavalla. Viesteistä voimme oppia tunnistamaan lapsen yksilölliset tarpeet ja näin tukea hänen kehitystään. 38 min.

Erilainen matka -DVD:n tuotanto on kustannettu Lastenklinikoiden Kummien lahjoitusvaroin. DVD:tä voi hankkia Lastenklinikoiden Kummien nettikaupasta (www.kummit.com) sen ilmestymisen jälkeen. DVD:n hinta on 10 euroa + toimituskulut 3 euroa. DVD:n tuotto käytetään lyhentämättömänä Vastasyntyneiden teho-osaston K7 hyväksi.

DVD:stä sanottua:

Pirkko Siltala, psykoanalyytikko, varhaisen vuorovaikutuksen tutkija ja kouluttaja:

”Tämän DVD:n erilaisella matkalla saamme olla mukana keskoslapsen, hänen vanhempansa ja teho-osaston henkilökunnan ainutlaatuisessa selviytymiskamppailussa elämän ja kuoleman välimaastossa, tunti tunnilta, päivä päivältä. Kohtukoti on äkillisesti muuttunut keskoskaapiksi. Usein vanhemmille raskauden äkillinen keskeytyminen ja synnytys merkitsevät aluksi käsittämätöntä tapahtumaa.

 Lasta hoidetaan tiiviissä yhteistyössä vanhempien kanssa. Lapsi kuuluu alusta asti oman perheensä piiriin. Toivoa, jaksamista ja selviämistä vahvistaa kannattelun kolmiyhteisyys: henkilökunnan, vanhempien ja keskoslapsen toinen toisensa kannattelu.

Saamme kuulla myös vanhempien koskettavia ja mieltämme avartavia kertomuksia tästä hitaasta, vaivalloisesta huolen ja epävarmuuden sävyttämästä matkasta äitiyteen ja isyyteen. Tällä matkalla löytyy myös vanhemmuuden ilo ja onni, luottamus, lapsen kykyihin ja elämän ihmeeseen.

DVD kertoo taiteellisella herkkyydellä ja tarkkanäköisyydellä lapseen sisältyvistä voimavaroista, äitiyden ja isyyden toisiaan täydentävästä kokemuksesta sekä vahvistavien ja tukevien tutkimus ja hoitoverkostojen merkityksestä elämässä. Tästä syystä tämän DVD:n paikka on jokaisessa lasten- ja synnytyssairaalassa, äitiys-, lasten- ja perheneuvolassa, lääkärikoulutuksessa, eri hoitoalojen oppilaitoksissa ja varhaisen vuorovaikutuksen terapian koulutuksessa, mutta ennen kaikkea tukemassa ja lohduttamassa jokaisen keskoslapsen vanhemman erilaista matkaa.”

Lehdistökuvia

Erilainen matka DVD:n lehdistökuvia voi tiedustella tiedottaja Niina Kauppiselta, puh. 050 427 2040.

Cretive Commons merkki
Erilainen matka DVD:llä on Creative Commons -lisenssi (Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi). Teosta on vapaus jakaa, kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta seuraavilla ehdoilla: Teoksen tekijät, HYKS, LNS K7 sekä Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorio on ilmoitettava kaikissa yhteyksissä. Teosta ei saa muuttaa, muunnella tai käyttää toisen teoksen pohjana. Teosta ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. http://creativecommons.org/licenses/by-nd-nc/1.0/fi/

Kuvat: © Erilainen matka -DVD:n työryhmä