|
Ihannesairaala-hankkeen loppuraportti
Ihannesairaala-hankkeen päätösseminaarin ohjelma ja esitelmät Ihannesairaala-hankkeen raportit |
Ihannesairaala-hanke
HUS:n Ihannesairaala-hanke on kolmivuotinen laaja toiminnankehityshanke vuosina 2006 - 2008. Hankkeen päätösseminaari pidettiin 30.9.2008.
Hanke jakautui viiteen osaprojektiin:
Hankkeessa on kehitetty tulevaisuuden sairaalan toimintamalleja, joissa huomioitiin näiden eri osaprojektien edustamat osa-alueet. Suunnitelmien tähtäin on 10–15 vuoden päässä. Lähtökohtana on, että tulevaisuuden hoitotoiminnan laatua, saatavuutta ja tehokkuutta ei enää ratkaise entistä parempien hoitomenetelmien ja lääkintätekniikoiden kehittäminen, vaan sellaisten innovatiivisten toimintatapojen ja teknologisten työkalujen tuottaminen, joiden avulla koko palveluketju voidaan uudistaa. Niinpä toimintaa tulee tarkastella yhtä aikaa sekä potilaan, henkilökunnan että talouden näkökulmasta ja optimoida koko toimintaprosessi, ei vain sen yksittäisiä osia. Toimintaa tulee kehittää ennen kaikkea prosessien, ei organisaatioyksiköiden näkökulmasta. Ihannesairaala-hanke on tuottanut toiminnan kehittämistä tukevaa tietoa HUS-sairaaloille sekä edistänyt eri toimijoiden ja hankkeiden verkostoitumista ja yhteistyötä niin HUS:n sisällä kuin sairaanhoitopiirien, perusterveydenhuollon, potilasjärjestöjen, potilaiden ja yritystenkin kanssa. Hankkeen painopiste on vahvasti toiminnan kehittämisessä, tuotetun tiedon käytäntöön saattamisessa sekä toiminnan muutosten kannattavuuden arvioinnissa. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 1,85 miljoonaa euroa, josta osan kattoi TEKES:in myöntämä rahoitus. Lisäksi hanketta rahoitti 12 yritystä. Hankkeen vastuullisena johtajana toimi projektinjohtaja Janne Aaltonen, ja siihen osallistuivat HUS:ssa Sisätautien toimiala, HUS-Röntgen, Apteekki, Huoltopalvelukeskus, Materiaalikeskus sekä Tieto- ja lääkintätekniikka. Hankkeessa on tehty tutkimusyhteistyötä mm. Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa. Lisätietoja: |