HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI

Kotiunikoulu lastenneuvolan tuella

Helsingin pohjoisen terveyskeskuksen alueella on vuosien perinne tarjota vauvan yölevottomuudesta kärsiville perheille tuki, josta käytetään nimitystä kotiunikoulu.

Periaatteena on, että vauvaperhe saa apua omassa luonnollisessa ympäristössään. Tällä säästetään sekä vauvaa että vanhempia erokokemuksilta vaiheessa, jossa on vielä muitakin mahdollisuuksia kuin yöhoito kodin ulkopuolella.

Samalla mahdollistetaan sekä vauvalle että vanhemmille uusi hyödyllinen vuorovaikutuskokemus, josta oletettavasti on hyötyä myös myöhemmille tilanteille, joissa vanhemmat joutuvat arvioimaan lapsen tarpeet ja niihin vastaamisen keinot. Käytäntö vahvistaa vanhempien pätevyydentunnetta ja vauva saa  kokemuksen vanhempien kyvystä suojata häntä riittävästi vaikeinakin hetkinä.

Peruslähtökohta on, että perheellä on oikeus omanlaiseensa elämään. Jos vanhemmat eivät koe vauvan yöheräilyä, syöttöjä tai vieressä nukkumista ongelmana, siihen ei puututa.

Vauvan uniasiat otetaan kuitenkin esille viimeistään puolivuotiskäynnillä. Mikäli vanhemmat kokevat uupumusta ja neuvottomuutta eikä neuvolan tavanomaiseen työhön kuuluva tuki ole auttanut, heille kerrotaan mahdollisuudesta tehostettuun tukeen, jossa vanhemmat ovat kuitenkin itse aktiivisina toimijoina. Lääkärin on syytä tarvittaessa varmistaa, ettei vauvalla ole mitään sellaista terveysongelmaa, joka selittää levottomuutta.

Pohjoisen terveyskeskuksen alueella perheiden apuna uniasioissa toimii psykologi, mistä on omat hyötynsä, mutta mikä ei ole silti välttämätöntä toiminnalle.

Kun vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä, sovitaan mahdollisimman pian pitkästä ( vähintään 1-2 tuntia) kotikäynnistä perheeseen. Mukana siellä ovat molemmat vanhemmat ja vauva, joka on hereillä.

Koska vauvojen uniongelmien hoitamiseksi on olemassa erilaisia unikoulun nimellä kulkevia menettelytapoja, vanhemmille kerrotaan aluksi lyhyesti, mihin nyt esiteltävä malli perustuu. Oleellista on tuoda esiin vauvan yksilöllisyyden huomioiminen sekä periaate siitä, ettei yöllä tehdä liikaa eikä liian vähän rauhoitustoimia, jotta itsesäätelyn omaksuminen saisi sopivasti tilaa.

Ensimmäinen tavoite on saada vanhemmat motivoitumaan ja luottamaan siihen, että vauvan yöongelmiin voidaan puuttua hänen siitä kärsimättä. Vanhempia  painavat kysymykset, epäilyt, ahdistukset jne.käydään huolellisesti läpi. Tieto vauvan unen fysiologiasta, turvallisuuden peruselementeistä, tarpeiden ja tottumusten eroista jne.on tärkeätä uudelle asennoitumiselle yöongelmaan.

Yöongelman hoidon onnistuminen riippuu siitä, miten vanhemmat vakuuttuvat kyvystään hoitaa tilanne. Työntekijän vakuuttava, empaattinen ote siirtyy tunnetartuntana vanhempiin ja edelleen vauvaan.

Toinen tavoite on saada vanhemmat tunnistamaan oman vauvansa erityispiirteet. Useat vanhemmat ovat näistä jo varsin hyvin selvillä, mutta heillä on epävarmuutta tai virheellistä tietoa  siitä, mitä vauva turvallisuudentunteen vaarantumatta sietää.

Vanhempien kanssa käydään läpi vauvan kasvuhistoria, hoitokäytännöt, ongelmat ja heidän huomionsa vauvan käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa. Tällä  luodaan kuva vauvan itsesäätelytoimintojen tilasta, ärsykeherkkyydestä, paniikkialttiudesta, lohdutettavuudesta jne. Selvitellään myös vauvan ja perheen vuorokausirytmi ja siihen liittyvät tapahtumat sekä ne keinot ja kokemukset, joita öiden rauhoittamisesta on tähän mennessä ollut. Tämä kaikki sisältää informaatiota siitä, miten vuorovaikutus toimii ja kuinka selkeästi vauva viestii ja miten viestien tulkinta ja niihin vastaaminen onnistuu. Koska vauva on tilanteessa mukana, täydentyy kuva myös suoralla havainnointimateriaalilla vauvan käyttäytymisestä ja vanhempien suhtautumisesta häneen. Erittäin hyödyllistä tietoa saadaan, jos vauva sattuu hermostumaan jostakin syystä tilanteessa.

Vanhemmat esittelevät myös mielellään vauvan nukkumapaikan ja voidaan yhdessä arvioida  liittyykö siihen joitakin vireystilaan liittyviä tekijöitä.

Kolmas tavoite on sopia käytännön menettely vauvan hoidossa.

Päätetään, kuka on jaksavin ottamaan ”yöprojektin” vastuun. Ratkaisevaa on, kumpi vanhemmista sietää paremmin lohduttaa itkevää lasta itse hermostumatta tai hätääntymättä. Käytännössä asian ratkaisee useimmiten äidin väsyneisyys, jolloin jos vain mahdollista sovitaan isän aktiivisesta roolista. Varsinkin jos on tarpeen päästä eroon tiheästä yöimetyksestä, isä on valintana parempi myös vauvan kannalta. Hän ei herätä vauvassa samanlaisia assosiaatioita maidosta kuin äiti. Laajojen kokemusten mukaan isät pystyvät myös olemaan määrätietoisempia. Isät sitoutuvat kokemuksen mukaan hyvin tähän tehtävään, koska menettely on niin selkeätä. Isien  ja vauvojen vuorovaikutus on usein aktivoitunut myös muina aikoina. Eduksi on, jos sama vanhempi voi hoitaa yöt projektin ajan, koska se tuo vauvan kannalta selkeyttä tilanteeseen.

Äidin kanssa sovitaan, että hän pysyttelee pois yötilanteista ja isä päättää koska hän ei selviä ilman apua. Isä tuo vauvan sovitusti äidin rinnalle ruokailemaan, jos se on tarpeen. Isä myös laittaa vauvan jo illalla nukkumaan. Perheen huonejärjestelyistä riippuu, miten nukkumisolot järjestetään. Ei ole tarpeen, että molemmat  vanhemmat valvovat vauvan takia. Monissa  perheissä äiti on muuttanut nukkumaan toiseen huoneeseen korvatulppien kanssa .

Joissakin tapauksissa vauvan tarkistamistarve on rauhoittunut kun vanhempi on joksikin aikaa siirtynyt nukkumaan vauvan huoneeseen. Vauva on aluksi kyllä heräillyt, mutta jatkanut unia kun on nähnyt tutun hahmon sängystään. Tämä voi olla vaihtoehto silloin kun ollaan uupuneita pomppimaan jatkuvasti vauvan luo.

Vauvan päivärytmi suunnitellaan sellaiseksi, että se sopii perheelle. Siitä pidetään suunnilleen kiinni siitä huolimatta miten yö on mennyt. Yleensä hyvä heräämisaika on n. klo 6–8 ja nukkumaan mennään klo 20–21 aikoihin. Päiväunet  rytmittyvät n. 3–4 tunnin valveillaolojaksojen väliin. Tavallista on n. 10 tunnin yöunijakso ja 3–4 tuntia yhteenlaskettua päiväunta.

Sekä päivä- että yöuniin pyritään luomaan samanlainen käytäntö eli tukemaan itsekseen nukahtamista. Joillakin hyvin strukturoitumattomilla vauvoilla voi olla jopa tarpeen, että oma sänky on aina ”kunnon nukkumisen” tyyssija.

Vanhempien kanssa käydään läpi vauvan erilaisen itkun tulkinta. Vanhemmat yleensä ovat hyvin perillä siitä, missä lähestytään hätäitkun rajaa. Vanhempaa neuvotaan kuuntelemaan vauvan itkun sävyä ja toimimaan sen mukaan. Mikäli itku on  pientä ”kitinää”, vaimenee aina välillä eikä ole intensiteetiltään kiihtynyttä, vanhemmille suositellaan malttia ja korkeintaan etäämmältä ”tilanteen tarkistusta”. Vauva saattaa olla kevyen unen vaiheessa hakemassa unta ja stimuloituisi turhaan hereille jos häntä nosteltaisiin tms.

Mikäli vauvan itku kiihtyy ja siitä tulee yhtämittaista, vauvan luo mennään, mutta tyynnyttely aloitetaan lievemmin keinoin ja niitä voimistetaan vauvan tarpeiden mukaan. Vauva yritetään saada tyyntymään ensisijaisesti omaan sänkyyn. Käsi asetetaan tuntuvasti vauvan päälle, häntä voidaan rytmisesti heijata ja sivellä rauhallisin vedoin mikäli pelkkä kosketus ei tyynnytä. Rauhoittava mutina voidaan liittää mukaan. Valoja ei sytytetä eikä vauvan huomiota yritetä herättää leluilla, katsekontaktin hakemisella, nimen toistamisella tms. mikä nostaa vireystilaa.

Mikäli vauva on sen ikäinen, että hän kampeaa jatkuvasti pystyyn, häntä voidaan pitää rauhallisella otteella paikallaan, ettei hän stimuloidu omasta reuhtomisestaan. Jos vauva tuntuu rentoutuvan, käsi siirretään pois ja vauva jätetään yksin vaipumaan uneen. Mikäli vauva vain kiihtyy, hänet otetaan tukevasti rintaa vasten ja pidellään siinä kunnes hän rentoutuu ja itkun sävy muuttuu tyynemmäksi. Vanhemmille on syytä korostaa, että sylitilanteessa vauvalla ei ole hätää, vaikka itku jatkuisikin.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että vauva nukahtaa syliin, vaan hänet lasketaan taas omaan sänkyyn ja pidetään hetki käsikontakti. Jos hän edelleen tuntuu tyyntyvän, käsikin otetaan pois ja vauvan annetaan vaipua uneen. Joka kerta kun vauva herää yöllä, reagoidaan tämän mallin mukaan eli omat toimet säädellään vauvan viestiä ja hänen oloaan tulkiten.

Kun vauva laitetaan nukkumaan, toimitaan myös olotilan kuuntelun periaatteella. Jotta yöunet onnistuisivat, on oleellista, että vauva syö illalla kunnolla puuroa, velliä tms. Iltarituaalien jälkeen vauva viedään sänkyyn ja hänelle jutellaan samalla vakuuttavasti siitä, että nyt mennään nukkumaan. Paitsi sanallista viestiä, vauva saa tällöin myös tärkeän vakuuttavan tunnetartunnan. Jos vauvalla on jo unilelu tai rätti, se tulee mukaan unen saantia helpottamaan.

Mikäli vauvalla ei syystä tai toisesta ole tällaista apuvälinettä, sellainen pyritään jo päiväaikaan ”leimaamaan”. Tiettyä nallea tai rättiä voidaan pitää mukana esim. imetys- tai  hellittelyhetkinä, jolloin siihen assosioituvat rauhoittavat tuoksut ja mielikuvat. (Unirätti ei ole esim. kurkkimisleikin väline hereillä ollessa!) Nopea apu voi löytyä, jos äiti luovuttaa päältään sopivasti nuhjaantuneen paidan vauvalle tyynnytysvälineeksi. Jos vauva nukkuu vaunuissa päiväunetkin levottomasti, rätin voi laittaa sinnekin mukaan poskikontaktiin.

Mikäli tutti on ollut nukahtamiselle oleellinen, sitä ei kannata välttämättä yrittää poistaa. Jos vauva tuntuu heräilevän siihen, että hän havahtuu yöllä haeskelemaan suusta pois lipsahtanutta tuttia, tutin voi laittaa lyhyeen nauhanpätkään kiinni yöpuvun kaula-aukon reunaan. Vauvat oppivat yllättävän hyvin hamuamaan sen näin lähietäisyydeltä takaisin suuhun. Tutti saattaa menettää merkitystään kun vauva oppii käyttämään rättiä aktiivisesti.

Vauvan  luo ei tarvitse jäädä ”nukuttamaan”. Mikäli vauva on levoton sängyssään ja esim. heittelehtii, kitisee tms. toimitaan kuten yöllä: kuunnellaan. Kiihtymiseen vastataan samalla tavalla kuin yöllä.

Käytäntö on osoittanut, että alle vuoden ikäiset vauvat voivat kiusaantua nälän tunteesta aamupuolella yötä. Mikäli vauva klo 4–5 aikaan aamulla ei ole rauhoittuakseen, nopea ja eleetön syöttö voi olla tarpeen. Tavallisesti se auttaa vauvan nukkumaan normaaliin heräämisaikaansa asti.

Vanhempien kanssa sovitaan, että he pitävät vauvan nukkumista koskevaa unipäiväkirjaa, koska se konkretisoi yön tapahtumat. Viisikin minuuttia voi tuntua piinaavalta ikuisuudelta yöllä. Ylös kirjattavia ovat nukkumaanmeno- ja nukahtamisaika, heräilyt ja niiden kesto, aamuherääminen ja päiväunien ajankohta ja kesto. Hyvä on kirjata myös tyynnyttämistoimet.

Sovitaan myös puhelinseurannasta, jossa käydään läpi yön tapahtumat. Tämä tapahtuu päivittäin ja on erittäin tärkeätä vanhempien motivaation, yöllisten tilanteiden tulkinnan ja mahdollisten toimintatapamuutosten vuoksi. Puhelinseuranta lopetetaan kun yöelämä on siedettävällä tasolla ja vanhemmat kokevat selviävänsä omin neuvoin. Tarvittaessa tehdään uusi kotikäynti.

Kun kyseessä on tavallinen, terve vauva uusien yötottumusten saavuttaminen kestää yleensä 3–4 yötä, osalla voi mennä viikkokin. Yleensä muutokset alkavat näkyä joko heräämisaikojen vähenemisenä tai levottomuusjaksojen keston lyhenemisenä. On myös tapauksia, joissa vanhempien vakaa, rauhoittunut päätös on vaikuttanut jo ensimmäiseen yöhön. Yleensä on kuitenkin tarpeen antaa vanhemmille ennakkotieto, että ensimmäinen yö saattaa olla vaikea. Positiivinen yllättyminen on aina mukavaa!

Tärkeätä on myös ottaa esille, että vauvan uni on vaihtelevaa. Sairastelut, kiihkeät kehitystapahtumat, matkat tms. häiritsevät jo saavutettujakin rytmejä. On myös painotettava sitä, että sairastaessaan tai ollessaan muun stressin alainen, vauva tarvitsee enemmän lohtua kuin normaalioloissa. Yöjärjestys palautetaan tilanteiden tasaannuttua samoilla keinoilla.

Käytäntö on osoittanut, että n. 80% tavallisten vauvojen yölevottomuudesta saadaan rauhoittumaan vanhempien mielestä vähintään siedettävälle tasolle.

Kuitenkin myös niille vauvoille, joilla rakenteellinen kypsymättömyys estää rytmien muodostumisen, on eduksi, että itsesäätelyn kehittymistä häiritseviä menettelytapoja voidaan välttää. Näissäkin tilanteissa on tärkeätä käydä vanhempien kanssa läpi se mitä vauva tarvitsee ja ei tarvitse, sekä miettiä keinot miten vanhemmat jaksavat vaikeahoitoisen vauvansa kanssa.

Lopen uupuneet vanhemmat eivät jaksa välttämättä aloittaa kotiunikoulua. Silloin jää mietittäväksi, voiko joku tuttu ja turvallinen henkilö tulla avuksi kotiin tai miettiä vauvan hoitoa muualla.

Jos molemmat vanhemmat eivät koe kotiunikoulun menettelyä hyväksyttävänä ja  turvallisena, sitä ei pidä aloittaa. Vanhempien epävarmuus ja ahdistus lisäävät vauvan levottomuutta.

Kirjoittaja: Psykologi Katja Rantala                
Maunulan terveysasema, Helsinki

 

Dokumentti julkaistu:  23.12.2004

Tulostusversio